Musiikkitoiminta jatkuu Turun Klubin tiloissa – koalitio tuli ja pelasti tärkeän osan turkulaista bändikulttuuria

Turun Klubi säilyy kuin säilyykin hengissä.

13.10.2015

Juuri saapuneen tiedotteen mukaan konkurssiin ajautunut Turun Klubi on saanut koalition pelastamaan live-toiminnan jatkumisen klubin tiloissa. Viime kuussa sen tilalle huhuiltiin Tavastia Turkua, mutta ihan tästä ei ole kyse, vaikka Juhani Merimaa mukana pelastustalkoissa onkin.

Tiedotteen näet alta. Palaamme asiaan vielä tarkemmin lähiaikoina.

”Konkurssiin ajautunut Turun Klubi on saanut koalition pelastamaan live-toiminnan jatkumisen klubin tiloissa. Viesti sekä yleisöltä että musiikkialan ammattilaisilta on ollut selkeä, kaupunki tarvitsee oman Turun Klubin kokoisen keikkapaikkansa, jotta turkulaisen live-musiikin kenttä ei näivettyisi. Turun Klubilla on pitkä historia ja moni on kokenut talossa ikimuistoisia keikkaelämyksiä, ja tulee kokemaan jatkossakin.

Pelastusjoukoissa ovat Tiketin omistaja Mirva Merimaa, turkulaisen Solina Recordsin toimitusjohtaja ja perustaja Tom Riski, Tiketin luova johtaja Lauri Levola, Tavastia-klubin ja Ruisrockin toimitusjohtaja Juhani Merimaa, Tavastian ravintolatoimenjohtaja Nina Hartikainen, Tampereen Klubin ja Pakkahuoneen tuotantopäällikkö Alex Regan sekä konsultin roolissa Turun Klubin aikaisemmat vetäjät Tero ja Kimmo Viikari. Kiinnostuksensa lähteä pelastustalkoisiin on tuonut esiin useampi turkulainen taho ja lisää paikallisia toimijoita toivotaan mukaan.

Uudelleenkäynnistystyön aloittaa juuri perustettu Turun päivä ja yö Oy, joka saatuaan anniskeluoikeudet pyrkii aluksi takaamaan Turun Klubilla jo myynnissä olevien tapahtumien toteutumisen.

Ennen uuden klubin avaamista yritys hakee klubille vetäjän. Haussa on monipuolisesti kulttuurin ja etenkin musiikkialan tunteva edustaja, jolla on erinomaiset sosiaaliset taidot, paikallistuntemus ja jo olemassa olevaa alan kontaktiverkostoa. Vetäjä on tulosvastuullinen yhdessä ravintolapäällikön kanssa apunaan tuleva henkilökunta ja jo aikaisemmin esitelty koalitio. Haku tehtävään on juuri avattu täällä.

Yritys aloittaa toiminnan Turun Klubin tiloissa uudella nimellä vielä tämän vuoden puolella ja toiminnan alkamisesta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Uusi klubi tulee jatkamaan live-toimintaa monipuolisesti, ottaen musiikin lisäksi mukaan vahvemmin myös muut taiteenhaarat. Klubin eri tilat tulevat saamaan remontin myötä uusia ulottuvuuksia myös yleisön toiveet huomioiden, niin miljöön kuin tuotevalikoimankin osalta.”

Lisää luettavaa