”Musateollisuudelle haistatan vitut /
Ei mua kiinnosta sun imutus, pidä ne hilut /
Mä myyn ihan tarpeeks et saan vittuun täält liput /
ja nauran pankis naamari pääl repus seteliniput /”
– Pyhimys – Paranoid #7 (2011)
Mitä tapahtui tuolle tuittupäälle? Tai ehkä pitäisi kysyä: millä oikeutuksella pidän itseäni edelleen oman tien kulkijana tai vapaana taiteilijana?
Näin kirjoittaa Pyhimys blogitekstissään, jonka on nimennyt Isä Aurinkoinen ja iso data. Nelosen yhdeksänteen Vain elämää -tuotantokauteen lähtenyt räppäri puntaroi tekstissään sitä näennäistä ristiriitaa, joka nousee artistin vapaudesta tehdä mitä ikinä tykkää sekä siitä elämän realiteetista, että vapaa artistikin kaipaa ruokaa pöydälleen ja katon päänsä päälle.
Artistina näkyvyys on taiteelleni tervetullutta. Turha kai kiistää sitä, että heti ensimmäisestä demosta asti unelmanani on ollut elää tällä. Teen edelleen tietoisesti työtä sen eteen, että tavoittaisin uusia kuulijoita. Käytännössä siis markkinoin brändiäni saadakseni lisää asiakkaita.
Tässä auttaa levy-yhtiökoneisto taustalla sekä siihen usein erottamattomasti liittyvä promootio, mediahuomio ja kaupalliset kytkökset, muistuttaa räppäri. Vaikka kuinka artisti haluaisikin pysyä itsenäisenä ja villinä ja vapaana.
Mutta kansahan sen päättää, kenestä tulee suosittu! Vai päättääkö? Heinäkuussa SuomiAreenassa käydyssä, tähteyden anatomiaa käsittelevässä keskustelussa vaikuttajat Arttu Lindemanista Carla Ahoniukseen nyökyttelivät sille truismille, että viime kädessä olisi kiinni kuulijoista, mikä menee läpi. Kansalla on kuitenkin vain ne vaihtoehdot, jotka niille annetaan, eikä Spotifyn kautta tavoiteta riittävän suurta osaa väestöstä. Huomio kumuloi huomiota, eikä sen tarvitse edes jalostua suosioksi, jotta artistibrändistä voi tulla tarpeeksi tuttu täyttääkseen mainosten välistä tilaa paneelihassuttelussa tai kädenlämpöisellä biisileiri-iskelmällä.
Pitkässä, pohdiskelevassa palassa Pyhimys kertoo oppineensa urallaan sekä elämän että alan realiteetit – mutta vakuuttaa samalla vakaasti, että hänen omalla urallaan kukaan ei ole tähän asti häntä pakottanut tasoittamaan rosojaan pelkän kaupallisen menestyspotentiaalin vuoksi. Eikä tähän häntä kuulemma työnnä myöskään Vain elämää -pesti.
Ja miksi ei ottaisi vastaan tarjottua alustaa, jonka kannattelemana artisti saa tilaa puhua markkinavoimien laeista ja siitä, miten ne taiteilijan elämään vaikuttavat?
Vaikka ideologisesti kuinka kannustaisin artisteja, mukaan lukien ajoittain epävarmaa itseäni rohkeuteen ja vaikka miten saarnaisin musiikillisen diversiteetin puolesta, se ei muuta niitä rakenteita, jotka määrittävät kenen tuotantoihin raha valuu ja ketkä kelpuutetaan tähdiksi. Siksi tällä kirjoituksella muistutan itselleni ja kuuntelijoilleni miksi tähän olen lähtenyt ja mitkä ovat ne arvot, joista en ole valmis luopumaan. Toivon ja uskon myös kollegoideni niin artisti-, kuin levy-yhtiöpuolellakin toivovan lisää kilpailua mediakentälle kotimaisen musiikin osalta, lisää vaihtoehtoisia polkuja ihmisten tietoisuuteen ja lisää eriäviä näkemyksiä. Mutta en voi tästä positiosta paljon muuta tehdä kuin toivoa ja puhua asiasta ääneen, niin ehkä se todennäköisemmin toteutuu.
Lue koko blogiteksti täältä.