My Chemical Romancen paluu-uutiset jatkuvat: ensi vuodelle julkistettiin keikkoja – miten käy Suomen

My Chemical Romance julkisti lisää keikkoja.

06.11.2019

Kerroimme viime viikolla täällä, miten My Chemical Romance julkisti tekevänsä paluun tämän vuoden puolella. Yhtye soittaa keikan Los Angelesissa 20. päivä joulukuuta.

Nyt yhtye on julkistanut kolme keikkaa myös ensi vuoden puolelle. Bändi soittaa keväällä keikan Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä Japanissa. Uudessa-Seelannissa bändi soittaa oman keikan, ja mukana lämppärinä on toinen emosuosikki Jimmy Eat World. Eräiden teorioiden mukaan Jimmy Eat World saattaisi hyvinkin olla MCR:n lämppärinä tulevalla maailmankiertueella.

Odotellaan vahvistusta, mutta eiköhän jo nyt ole selvää, että bändi nähdään jossain vaiheessa ensi vuotta myös Euroopassa.

Lisää luettavaa