Nick Caven konserttielokuva on nyt nähtävissä Yle Areenassa

Elokuvassa Nick Cave esiintyy Lontoon Alexandra Palacessa kesällä 2020.

23.10.2021

Viime vuonna ilmestynyt Nick Caven konserttielokuva Idiot Prayer: Nick Cave Alone at Alexandra Palace eli suomeksi Nick Cave yksin on nyt nähtävillä Yle Areenassa. Eilisiltana Areenaan ilmestynyt elokuva on taltiointi kesältä 2020, joka esittelee muusikon esiintymässä yhdessä flyygelinsä kanssa ja ilman yleisöä Lontoon Alexandra Palacessa.

Nick Cave yksin on viimeinen osa elokuvatrilogiasta, jonka aiemmissa osissa seurataan Nick Caven elämää ja kahden eri albumin tekemistä. Nick Cave yksin on kuitenkin yksinomaan konserttitaltiointi, jonka oli alun perin tarkoitus jäädä ainutlaatuiseksi livestriimikokemukseksi, jonka katseluoikeuden fanit pystyivät ostamaan itselleen ainoastaan sinä iltana kun konsertti todellisuudessa esitettiin. Myöhemmin kuitenkin ilmoitettiin, että tapahtumasta julkaistaan elokuva, jonka oheen ilmestyi myös samanniminen livealbumi.

Elokuva sai kriitikoilta kiitosta muun muassa syvyydestä, jonka Nick Cave tuo esittämiinsä kappaleisiin. Konsertin aikana kuullaan muun muassa kappaleet Jubilee Street, Higgs Boson Blues ja Into My Arms. Voit katsoa puolitoista tuntia kestävän esityksen täältä.

Lisää luettavaa