Nicki Minaj joutui kiinalaisfestivaalin huijaamaksi – fanit jäivät kokonaan ilman keikkaa

Festarihuijaus paljastui vasta artistin saavuttua Kiinaan.

25.11.2018

Yhdysvaltalainen Nicki Minaj näyttää tulleen kiinalaisen festivaalin huijaamaksi. Artistin piti esiintyä 18. marraskuuta Shanghaissa The Djakarta Warehouse Project China -festivaalilla, jonka järjestäjät olivat luvanneet Minajille 3 miljoona dollaria 90 minuutin keikasta 8 000 ihmiselle. Festivaalin oli kerrottu olevan Balilla jo yli vuosikymmenen ajan järjestetyn festivaalin sivuhaara.

Kuitenkin vasta paikan päällä Minajin tiimille selvisi, ettei kiinalaisfestivaalilla todellisuudessa ole mitään yhteyksiä Balilla järjestettyyn festariin, vaan se oli lainannut DWP-brändiä luvatta. Yleisöäkin paikalla oli luvatun sijaan vain tuhat henkeä. Ilmeisesti tämän sotkun vuoksi artisti kieltäytyi esiintymästä festarilla, vaikka oli lentänyt sinne varta vasten.

Harmittavaa oli myös se, että artistin kiinalaiset fanit olivat selvästi odottaneet keikkaa. Osa yleisöstä oli maksanut lipustaan peräti 400-500 yhdysvaltain dollaria. Minajin kieltäydyttyä esiintymästä festivaali lupasi palauttaa rahat kaikista täysihintaisista, virallisista jälleenmyyntipaikoista ostetuista lipuista.

Virallista lausuntoa keikan peruuntumisesta artisti ei ole antanut, mutta lähteiden mukaan hän oli julkaissut sosiaalisessa mediassaan tai sanonut hänet tavoittaneelle fanijoukolle palaavansa Kiinaan esiintymään ”paremman yhteistyökummapanin kanssa”.

Lähteet: PAPER, Consequence of Sound

Lisää luettavaa