Valon tilalle on kiinnitetty Noora Louhimo, jonka taidoista on jo saatavilla ääninäytettä.
Kuva: Hype Records
Elokuussa on varmaan Battle Beastin leirissä ollut melko kireät tunnelmat. Rumban Nousussa-palstalla ja melkeinpä kaikissa muissakin kotimaisissa musiikkimedioissa debyyttilevyllään esillä ollut sekä kansainvälisille apajille Nightwishin matkassa menestyksekkäästi sukkuloinut yhtye sai 19. elokuuta sähköpostia laulajaltaan Nitte Valolta, joka ilmoitti vetäytyvänsä kokoonpanosta. Perhe tulee ensin, sanoi Valo. Bändin tiedotteen voi lukea Battle Beastin Facebook-sivuilta.
Valon Blackie Lawless -henkinen sirkkeliääni on ollut yhtyeen tavaramerkki alusta asti, joten bändi on nyt tosi tiukan paikan edessä. Yhtyeen debyyttilevy sai erinomaisen vastaanoton ja viime kesän Tuskassa nähtiin täydessä Inferno-teltassa, että orkesterilla alkaa olla mukavasti fanikantaa Suomessa. Ennen kaikkea bändi on kuitenkin saanut perinnetietoisella metallillaan pelin auki ulkomailla: orkesteri sai Nuclear Blast -levyjätin avukseen, taannoinen Nightwish-rundi oli puskaradion mukaan menestyksekäs ja nyt on edessä 11 maata käsittävä kiertue Sonata Arctican kanssa. Uutta levyä lupaillaan ensi vuoden alkuun.
Kova paikka, ja uudella laulajattarella on kova tilanne pistää edeltäjäänsä paremmaksi. Alla uutena tulokkaana kiinnitetyn Noora Louhimon taidonnäyte. Louhimosta ei kuningas Google löytänyt aiempia merkintöjä, mutta kyllähän nainen on näemmä ennenkin laulanut. Tsemppiä bändille!
