”Nopeat nousut voivat tuoda mahtavia kokemuksia, mutta myös tiputtaa kaninkoloon, mistä ulos pääseminen vaatii totaalista mielen pirstaloitumista” – Lyömättömien näennäisen kepeä kappale on täynnä armottomia totuuksia

Solonen, Kosola ja Xmies eivät turhia arastele.

28.05.2022

Solosen, Kosolan ja Xmiehen muodostama Lyömättömät julkaisi eilen ensimmäisen singlensä tänä vuonna. Universalin kautta ilmestynyt Houkutusten tie on viihdyttävä mutta tinkimätön kokonaisuus, pitäen sisällään niin reteän funkkaavia tunnelmia kuin tarkkasilmäisiä havaintojakin. Yhtyeeltä ilmestyivät viime vuonna singlet Älä koske mun kajariini ja Helvetti maan pääl, jotka ennakoivat kolmikon tulevaa debyyttilevyä.

Viihteellisen vauhdikkaaksi paketiksi muotoiltu Houkutusten tie kätkee sisäänsä aikuiselämän syviin vesiin kuljettavia realiteetteja ja totuuksia, joiden kohtaaminen ei missään nimessä ole yksiselitteisen helppoa. Siinä missä melodisen mahtailevasti laulettu kertsi ja Xmiehen iloisen iskevästi taustalla paukkiva biitti rakentavat tunnelman näennäisen leppoisaksi, pitävät Solosen ja Kosolan pohdinnat nautinnoille pikkusormensa antamisen vaaroista huolen siitä, ettei kuulija pääse liian helpolla.

Hyvä kuitenkin niin, sillä Houkutusten tie avautuu paljon ohimenevää hittibiisiä moniulotteisempana kokonaisuutena. Kappaleessa esitellyt mietteet pitkät liitot vaarantavista sivusuhteista, olkapäällä istuvien demonien kanssa kamppailemisesta, sekä pään sisällä jylläävien mielihalujen tarkastelusta todellista onnea vasten ovat rehellisyydessään kiinnostavia ja juuri siksi niin tosia, että ihmiselle on tyypillisesti haastavaa myöntää heikkouksiaan. Pakkohan se on todeta, että kurittoman suoraviivaisesti räpätty ”Kelasin joskus että olisi vaimo, lapsia, talo ja valkoinen aita, mutta peilille ei jäänyt kuin valkoinen raita” koukuttaa paljon napakammin kuin tylsän sileäksi hiottu pinta.

Vaikka kappale on ulkomuodoltaan juuri sellaista laadukkaan modernia iskelmää, jota lauletaan keskustaklubien karaokessa siinä vaiheessa kun keskiyö on kauan sitten tullut ja mennyt ja ne biisissäkin mainitut houkutukset alkavat sumeissa silmissä näyttää vastustamattomammilta kuin vielä alkuillasta, ei hilpeän tunnelman kannata antaa hämätä. Biisi on nimittäin kokonaisuutena puhtaan räp ja hiphop, anteeksipyytelemätöntä asennetta ja Solosen ja Kosolan uhmakkaalla flowlla vedettyjä riimejä myöten.

Lisäksi kappaleesta jää arvokkaana kultahippuna käteen hyväksynnän taika: kun lopettaa itsensä huijaamisen ja omien todellisten toiveidensa ja ajatustensa tukahduttamisen, alkaa ongelmien vyyhtikin maagisesti purkautua.

”Jos haluaa kasvaa artistina, on kasvettava myös ihmisenä”, bändi itse kommentoi biisiä. ”Jos haluaa kasvaa ihmisenä, on kohdattava omat epäkohdat ja keksittävä niihin toimivia ratkaisuja, jotta matka voi jälleen jatkua kohti parempaa minää. Aika on rajallista. Artistiuden tuomat mahdollisuudet voivat antaa loistavan pohjan henkiselle kasvulle, mutta myös altistaa vaarallisille houkutuksille. Nopeat nousut voivat tuoda mahtavia kokemuksia, tunteita ja elämyksiä, mutta myös tiputtaa sinut loputtomalta tuntuvaan kaninkoloon, mistä ulos pääseminen vaatii totaalista mielen pirstaloitumista ja uudelleenrakentamista.”

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa