Nuori raumalainen alkoi tehdä musiikkia kaksi vuotta sitten – nyt kolmatta viikkoa singlelistan ykkösenä

Williamin Penelope on kesän trap-hitti.

16.06.2020

William on Suomen virallisen singlelistan ykkösenä Penelope-kappaleellaan jo kolmatta viikkoa putkeen. Raumalaisartisti kertoi taannoisessa haastattelussa aloittaineensa musiikin tekemisen vain kaksi vuotta sitten, joten levymerkki M-Eazy on osoittanut tarkkanäköisyytensä kiinnittäessään nuorukaisen.

Singlelistalla viikon uutuuskappaleet ovat Mikael Gabrielin Oli aikoi (5. sija), Spektin ja Titan Vain yksi sinä (16.), Black Eyed Peasin ja kumppanien Mamacita (17.) ja Bessin Aja (20.).

Albumilistan kärjessä jatkaa Lady Gaga Chromatica-levyllään. Viime viikon kakkonen, Ruusut-yhtyeen Kevätuhri tippuu kahdeksanneksi. The Weeknd palaa toiselle sijalle After Hours -levyllään.

Kolmosena on viikon korkein uutuusalbumi, JP Leppäluoto levyllään Piilevää pimeää. Leevi and the Leavingsin kokoelma-albumi Menestyksen salaisuus on julkaistu alun perin vuonna 1992 ja myynyt kultaa, nyt uusintapainos nostaa sen listan sijalle yhdeksän. Remun Zin-Khan-albumin (1982) uusintapainos nousee sijalle 18.

Huojuva lato -yhtyeen Viimeiset vanhat hyvät päivät debytoi sijalla 35 ja Olli Antonion Ruumisauton nopeudel sijalla 44.

Lisää luettavaa