Helsinkiläisyhtye Damn Seagulls näyttäisi olevan tekemässä paluuta.
Lue myös: Musiikin vienti ulkomaille jatkossakin hyvissä käsissä: Niko Kangas Music Finlandille
Lue myös: 1990-luvun suomalainen kulttiyhtye teki paluun – nyt saatiin poskettoman hienoja uutisia
Damn Seagulls julkaisi urallaan neljä studioalbumia. Ensimmäinen niistä eli One Night at Sirdies ilmestyi vuonna 2005. Tätä seurasi albumi Soul Politics vuonna 2007 ja tätä vuorostaan vuonna 2009 julkaistu Hunting Season. Kolmannen albumin jälkeen yhtye jäi pienelle tauolle, mutta julkaisi vielä yhden albumin Let It Shine, joka ilmestyi vuonna 2014. Tuon jälkeen yhtye laittoi pillit pussiin jäähyväiskeikoilla Helsingin Lepakkomiehessä.
Nyt loistavana livebändinä tunnettu yhtye näyttäisi sunnittelevan paluuta. Kovasti Bruce Springsteenin, Afghan Whigsin ja muiden loistoyhtyeiden soundia biiseillään tavoitellut (ja usein jopa niihin yltänyt!) bändi on aktivoitunut sosiaalisessa mediassa, ja Instagram-sivuillaan on julkaissut kuvan yhtyeen jäsenistöstä.
Kuvan löydät Damn Seagulls -biisilinkkien alta.