”Nyt on junttiuden aikakausi” – haastattelussa Erika Vikman

Erika Vikman on raivannut tiensä artistien ö-mapista eturivin tuntumaan, vaikka levy-yhtiön kanssa on joutunut edelleen vääntämään. Junttidiskon kuningattareksi julistautunut laulaja kertoo selättäneensä lapsuudesta vaivanneen häpeän tunteen ja olevansa viimein sinut itsensä kanssa, vaikka kokeekin olevansa yksinäinen.

Jirina Alanko

Erika Vikman julkaisi tänään odotetun debyyttialbuminsa. Artistin nimeä kantava levy summaa Uuden musiikin kilpailusta Cicciolina-kappaleella alkaneen ”uuden Erikan” tulemisen tähän asti. Syntisten pöytä -hitin jälkeen uudesta Erikasta alkoi tulla koko kansan Erika, artisti, jonka junttimeininki uppoaa hipsterifestarillakin. Kävimme Vikmanin kanssa albumin läpi kappale kappaleelta tutkiessamme teemoja ja nuuhkiessamme taustavirtauksia.

Intro

Koko tämä Erika Vikman -projekti lähtee mun persoonasta. Olen herkkis, hullu ja mulla on pilke silmäkulmassa. Vaikka teen töitä vakavissani, en ota itseäni niin helvetin vakavasti. Haluan että se kuuluu musiikissakin. Oon löytänyt Mökkitie-levy-yhtiöstä itselleni turvan ja perheen, siellä on sama mentaliteetti kuin mulla, sovin sinne hyvin. Olen kämäisen retrosoundin fani, nykyajan junttidiskon kuningatar. Julkisuuden henkilö Erika Vikmanilla on enemmän meikkiä naamassa kuin arkisemmalla yksityishenkilö Erikalla, mutta kyllä me sama tyyppi ollaan. Siviiliminällä ei ole niin villiä elämää kuin artistiminä voisi antaa ymmärtää…

Cicciolina

Olin ennen UMK:ta hyvin onnellisessa mielentilassa. Tuntui, että vihdoin oli mun aika vapautua ja näyttää ihmisille kuka Erika Vikman on. Koko UMK oli mulle kuin vapautumisriitti: ihan kuin olisin maannut hauta-arkussa ja sitten se kansi aukeaa. Toissijaista oli, miten se biisi otetaan vastaan. Meni syteen tai saveen, ainakin me tehtiin tää rehellisesti. Vastaanotto ei stressannut juurikaan, lähdettiin tosi avoimin mielin. Oli positiivinen yllätys, miten se upposi ihmisiin, ja miten siitä tuli ilmiö. Se loi uskoa, että ollaan oikealla tiellä.

Mulla on jonkin verran vanhoja faneja, jotka on pysyneet matkassa. Se kertoo, että niillä on avoin mieli ja suhtautuminen. Mutta suurimmalta osin koko fanikunta on kuitenkin vaihtunut. Ei mun nykyinen linja iske niihin, jotka fanitti tanssilavameininkiä. Ja lähtökohtaisestihan se fanikanta oli tosi pieni.

Aikuisten rannekkeet

Paras ystäväni Saskia Vanhalakka on Aikuisten rannekkeet -idean takana. Saskia tuntee mut läpikotaisin, ja tiesi että tämä on täydellinen aihe Erikalle. Laulussa ei oikeastaan tapahdu mitään, leikitään kielikuvilla. Iloinen ralli, jossa haikaillaan asioita, jotka olisivat meidän käsissämme, muttei osata käyttää niitä. Saskia on sanoittanut tämän Janne Rintalan kanssa. Tämä on mestarinäyte kielikuvien käytöstä.

Kaiken lähtökohta on se, että meillä on synkannut Jannen kanssa niin hyvin. Me ollaan hyvä symbioosi luomisprosessissa. Janne Rintala on tosi ristiriitainen hahmo. Toisaalta se on niin perus espoolainen perheenisä, jolla on omakotitalo ja koira ja trampoliini pihassa. Ja sitten toisaalta se on semmoinen, että pystyy auttaa Erika Vikmania keksimään pyörän uudestaan. Hän pystyy menemään mun saappaisiin, ja mä olen kuitenkin aika kaukana siitä espoolaisesta perheenisästä kaikin puolin! Janne on auttanut mua tekemään sellaisen ulostulon, että jopa eräs iso hipsterifestivaali, joka valitettavasti peruttiin, oli buukannut minut esiintymään. Janne on nero, mutta sillä lailla vahingossa nero, ettei se tajua trendeistä mitään.

Pyhä Erika

Pyhä Erika kuulostaa otsikkona siltä että tässä oltaisiin pyhää ja toisten yläpuolella. Mutta kun kappaleen kuulee, niin kyse on siitä, että kertoja haluaa olla tasavertainen lohduttava hahmo, suojeleva suorastaan. Pyhä Erika kulkee mokailijan rinnalla hyväksyvästi ja lempeästi, se tietää mistä sä puhut, se on tehnyt samat mokat. Mun tarkoitus ei ole mennä kuulijan yläpuolelle, vaan toivottaa kuulija mun seuraan. Jaetaan ne möhläykset, ilot ja surut.

Mä luulen että Syntisten pöytä -kappaleen myötä mun seuraan löysi erilaisista taustoista tulevat ihmiset, jotka löysivät siitä jotain yhdistävää. Mulle on tilausta ihan koko Suomessa, ei ole rajoitettu että Erikaa voidaan kuunnella vain täällä ja täällä. Itsetuntoa tuli Cicciolina-kappaleen myötä. Kyllä se vaati multa työtä ja rohkeutta. Joskus se vaatii oikean ajan ja paikan, että uskaltaa olla oma itsensä. Nykyään stailaan itseni sellaiseksi kuin miltä mun musiikki mulle näyttää. Mulla ei ole ollut aiemmin tarpeeksi rohkeutta esiintyä sellaisena leidinä kuin itseni koen.

Ei rakkaus kulu käyttämällä

Mun mielestä tää kappale on ihana: söpöksi verhoiltu tuhma biisi. Suoraa puhetta! Janne Rintala ja Saara Törmä ovat kirjoittaneet tän kappaleen, mutta siinä on yksi lause, joka on mun kynästä: ”Lopulta kun silmäkulmiin ilmestyvät uurteet, kaduttaako teot vai kaikki ne tekemättä jääneet.” Se kiteyttää sen, mitä me kaikki pohditaan. Mikä meitä sitten lopulta kaduttaa? Sekö, että elettiin niin, että rapatessa vähän roiskui, vai se, että pelättiin elämistä. Minua kaduttaisi se, että pelkäisin liikaa.

Jaoin somessa Billie Eilishin sitaatin, koska se oli kuin suoraan mun ajatuksista: ’Jos haluat sittenkin näyttää ihoa, oletkin huora. Jos olen, niin olen sitten ylpeästi sitä. Hutsuja me kaikki ollaan, käännetään se voimaannuttavaksi voimavaraksi.’ Siinä oli upeasti puettu sanoiksi näitä aiheita ympäröivä tekopyhyys. Maailma menee joissain asioissa eteenpäin, todella hitaasti, mutta menee. On tärkeätä että on meitä naispoppareita, jotka sohii sitä muurahaiskekoa. Mun tarkoitus ei ole sohia aggressiivisesti, vaan mahdollisimman lempeästi. Se välittyy näistä lauluistakin.

Pizza

Tämän biisin tekoa nähtiin jo Unelmia ja studiohommia -sarjassa, Pizza on levyn vanhin kappale. Mä olen ollut hätähousu, mä olisin laittanut kaikki nää biisit ulos jo ajat sitten. Levy-yhtiön puolelta ne jarrut on ollut olemassa. Esimerkiksi kun Syntisten pöytä meni niin hyvin radiossa, jouduttiin tietoisesti venyttää aikataulua, koska annettiin sille kappaleelle aikansa. Mä olen kärsimätön. Mä haluaisin tehdä asiat nopeasti. Se on hyvä, että levy-yhtiöllä laitetaan jäitä mun hattuun. On hyvä että kappaleiden päällä istutaan se aika minkä se vaatii. Pizza oli osittain olemassa jo ennen mun Mökkitie-yhteistyötä, ja he kokivat että se voisi toimia Erikalle. Tämä on sanoitettu aika monta kertaa uudestaan, tämä oli alkujaan aika tuhma kappale. Kun lauloin tämän, niin Janne totesi, että tää on liian tuhma. Ei mun mielestä ollut, mutta hiottiin yhdessä pikkuisen söpömmäksi.

Tykkään biisistä, vaikkei se ole missään nimessä sinkkumateriaalia. Se on vähän sellaista kulttikamaa, voin kuvitella että tämä soi helsinkiläisissä homobaareissa koko tulevan vuoden. Keikoilta tämä on jäänyt monien mieleen.

Häpeä

Mä olen ollut aina lopulta aika rohkea omissa valinnoissani, vaikka mulla on ollut lapsesta asti sellainen selittämätön häpeän tunne itseäni kohtaan. Sellainen, mikä on saattanut estää minua tarttumasta asioihin tai ilmaisemasta itseäni. Vaikka kaikki solut minussa huutaa, että ole tuollainen, niin kyseenalaistan itseäni. Tällä hetkellä tuntuu, että olen viimein sinut itseni kanssa. En enää häpeä… juurikaan. Minusta tuntuu, että meistä suomalaisista monilla on samanlainen häpeän kahle. Meidät opetetaan siihen: Se kellä onni on, se onnen kätkeköön. Älä tee tästä numeroa.

Olen koko aikuisikäni taistellut häpeästä eroon. Se ei sormia napsauttamalla lähde. Se vaatii aikaa, itsetunnon kehitystä, valintoja niissä hetkissä kun tuntuu ettei uskalla. Täytyy ehdollistaa itsensä valitsemaan niitä hävettävämpiä vaihtoehtoja. Terapia on ollut tärkeätä, itse olen käynyt elämässäni paljon terapiassa. Mulle on myös esikuvahahmot antaneet voimaa: mitä tämä henkilö tekisi tässä tilanteessa. Rohkeat hahmot ovat inspiroineet minua, esikuvia ei voi vähätellä tässä asiassa. Ne saattaa nimenomaan olla niitä henkisiä tsemppareita.

Haettiin kappaleeseen kliseisen ja vähän humoristisen toimintaelokuvan soundtrackin fiilistä. Viivi Huuska ohjasi biisille musavideon. Halusin Viivin kanssa videolle röyhkeää vanhan ajan meininkiä. Ennen panostettiin mielestäni enemmän laadukkaisiin musavideoihin, nykyisin kaikki videot on tosi geneerisiä ja kliinejä. Visuaalinen puoli on mulle tosi tärkeää, tärkeämpää kuin se tuntuu levy-yhtiölle toisinaan olevan. Mun näkemys estetiikastani ei aina kohtaa levy-yhtiön kanssa. Mulla on sellainen visuaalinen maailma, jota mun täytyy syöttää levy-yhtiön suuntaan, mun täytyy puhua itseni läpi: uskokaa minuun. Mun jutut eivät ole helpoimpia nieltäviä, vääntöä on ollut. Nyt näkemykseeni on alettu tottua ja luottaa.

Tääl on niin kuuma

Oli iso kunnia päästä Arttu Wiskarin levy-yhtiön leipiin. Se oli tosi luontevaa, että kun tällainen duetto oli tehty, niin Arttu laulaa sen mun kanssa. Kyllä me vähän käytiin läpi mahdollisia mieskandidaatteja, oltaisiin haluttu muun muassa Popeda. En kerro nimiä, mutta kaikki Popedassa ei olleet siitä innoissaan.

Mun mielestä Arttu Wiskarilla on ollut hyvä oma linja kaikessa. Sekin on ollut vähän sellainen hahmo, josta saa ’salaa’ tykätä, mutta ei ole cool sanoa sitä ääneen. Vasta parin viime vuoden aikana sitä Artun linjaa on alettu arvostaa isosti. Mä olen aina tykännyt altavastaajista, olen itsekin tietyllä tapaa altavastaaja. Musta on ihana nähdä kun joku altavastaaja tulee sieltä hitaasti mutta varmasti ja näyttää kaikille närhen munat. Arttu on koko kansan Arttu, vaikkei hän ole aina ollut Helsingissä niin suosittu musansa takia. Se oli minunkin juttu: mäkin haluan olla koko kansan Erika. Mutta vahingossa kävi niin, että olen Helsingissä oikein tykätty!

Mä rakastan sanaa juntti. Arttu Wiskari on juntti. Koko Mökkitie on juntti. Mä koen olevani sisäisesti ihan juntti, mutta stadi on tehnyt musta ulkoisesti ihan mukiinmenevän hipsterin. Junttius on yhtäkkiä muotia, nyt on junttiuden aikakausi. Ollaan oikeassa ajassa sopivan juntteja mutta omia itsejämme Artun kanssa. Artussa on sellainen täydellinen rehellisyys siinä mitä se on.

Mä yhdistän junttiuteen haikeutta ja kaihoa, jota meissä suomalaissa on. Tietyllä tapaa akikaurismäkeläisyyttä. Sellaista rehellisyyttä siitä lonkeronvärisestä sielustaan. Peilaan sitä omasta menneisyydestäni: mä tulen perheestä, jossa iskelmä ja tangomusiikki oli kova sana, karaokelaitteet raikasi kotona. Lippis väärinpäin, käsi taskussa ja bensalenkkarit jalassa isä lauloi Juicen Viidettätoista yötä. Ja se oli ihanaa.

Amorin siivet

Amorin siivet on kappale, joka kertoo syvästä yksinäisyydestä. Vaikka ihmisiä on ympärillä, kukaan ei kuitenkaan näe sinua. Aika monet meistä pystyy samastumaan siihen. Jos muu levy on vapautumisen halua, kahleista irrottautumista, elämästä iloitsemista ja rietastelua, sen kaiken takana voi olla hahmo joka keräilee muiden juhlista kiitoskortteja jääkaapin oveen ja ihmettelee, missä tää mun elämä oikeasti on. Mulla on kaikki tämä tässä päällä, mutta koen olevani tällä hetkellä tosi yksinäinen. Siksi tämä on tosi tärkeä laulu mulle. Se on suoraan mun tämänhetkisestä elämästäni.

Tämä on mahtipontista iskelmää, ja se on juuri minua. Mä rakastan iskelmää. Jos olisi joku kilpailu suomi-iskelmästä, olisin siinä todella hyvä, tunnen sen historian niin hyvin. Isot levy-yhtiöt ei halua tehdä nykypäivänä enää iskelmää, edes iskelmäartisteille. Esimerkiksi biisit, joita ennen Mökkitietä levytin, oli sellaisia jotka mulle vain annettiin, kun ei ollut muuta annettavaa: ota tai jätä. Siinä sitten hätäpäissäni ja epätoivoisena levytin sellaisia. Ymmärsin, ettei se ollut kuin levy-yhtiön kädenojennus ö-mapin artistille. Nyt osaan arvostaa asemaani, koska olen ollut se ö-mapin artisti.

Syntisten pöytä

Se on hauskaa, että ABBA tulee tästä läpi. Janne Rintalan ja mun yhteinen rakkaus on ABBA. Ja toinen yhteinen rakkaus on Syntisten pöytä. Tämä kappale on sellainen onnistuminen, että ollaan Jannen kanssa edelleen sitä mieltä, ettei me tulla koskaan tekemään parempaa kappaletta kuin Syntisten pöytä. Ihan varmasti tullaan tekemään jotain ihan yhtä hyvää, mutta tämä loksahti mun projektiin täydellisesti. Tässä on sitä yhteisöllisyyttä, kutsutaan kaikki saman pöydän ääreen. Ketään ei syrjitä, ketään ei katsota alaspäin.

Jos kutsuisin minuun vaikuttaneita artisteja ’syntisten pöydän’ ääreen illallistamaan, kutsuisin sinne hahmoja Suomen iskelmätaivaalta, sellaisia hulvattomia diskohahmoja. Kikka, totta kai. Danny, ehdottomasti. Meiju Suvas. Junttidiskon kuningas Frederik kuuluu ilman muuta pöydän ääreen, vaikken jaksaisi kuunnella hänen juttujaan yhtään. Maailmalta ottaisin mukaan Queenin, Lady Gagan, Cherin… Tuollaisia ikonisia hahmoja.

Outro

Outron sävelkulku ja siihen piilotettu lause ovat suoraan mun seuraavalle levylle tulevasta kappaleesta. Se on jo vihje tulevasta.