Alkuperäinen Hanoi Rocksin kokoonpano soittaa yhdessä 23. syyskuuta Helsingin Jäähallissa loppuhuipennuksena Michael Monroen 60-vuotisjuhlakeikalla.
Bändin alkuperäiskokoonpano vakiintui vuonna 1980. Siihen kuuluu vokalisti Michaelin lisäksi kitaristit Andy McCoy ja Nasty Suicide, basisti Sami Yaffa ja rumpali Gyp Casino.
Edellisen kerran viisikko on nähty yhdessä lavalla Helsingin Tavastialla vuonna 1982, jolloin Gyp soitti bändin kanssa viimeistä kertaa. Hänen tilallaan rumpalina jatkoi Nicholas ”Razzle” Dingley, joka menehtyi pari vuotta myöhemmin traagisessa auto-onnettomuudessa Mötley Crüen vokalisti Vince Neilin toimesta.
Erityisesti Hanoi Rocksin perustajajäsenet Michael Monroe ja Andy McCoy ovat olleet viime aikoina paljon esillä. Halusimme kuulla, mitä sanottavaa on bändin ainoalla ruotsalaisella alkuperäisjäsenellä Gyp Casinolla. Kysyimme, mikä on hänen tarinansa ja onko bändin suhteen yhteenpalaamistoiveita.
Mistä nimesi Gyp Casino tulee?
”Casino oli keksimäni tribuutti muusikolle Casino Steele. Hän oli yksi lempi muusikoistani siihen aikaan, kosketinsoittajana Hollywood Bratsissa, The Boysissa ja myöhemmin Gary Holton and Casino Steelessä. Norjalainen muusikko, joka kirjoitti massiivisen määrän hyviä biisejä.
Lisäksi Andy McCoy, jolla on aina sanottavaa asioihin, muistutti kuinka isäni on Algeriasta, että ‘Gypsy’ voisi tulla Casinon eteen ja olla Gypsy Casino. Mielestäni lyhyempi Gyp olisi parempi ja nimeksi syntyi Gyp Casino.”
Olet Hanoi Rocksin alkuperäinen rumpali, miksi vuonna 1982 Razzle tuli tilallesi?
”Tästä on eri mielipiteitä. Mielestäni Andy käyttäytyi huonosti viimeisen kiertueemme aikana, kun olin vielä bändissä. Sain hänestä tarpeekseni ja minäkin käyttäydyin huonosti. Me vähän tappelimme, mutta kyllä siinä oli pari muutakin juttua.
Samoihin aikoihin äänitimme Isossa-Britanniassa levyä Oriental Beat. Äänitysprosessi oli äänittäjän toimesta aivan perseestä, että levy kuulosti paskalta. Kerroin tuon kaikille eikä asiaa haluttu uskoa. Tappelumme jälkeen ajateltiin, että halusin vain ärsyttää. Nykyään bändissä ajatellaan samoin noista asioista. Aänityksiä hoitava tyyppi teki huonoa duunia levyn kanssa.”
”Andy on kertonut minulle, että hän ja Michael ei ottanut äänitysasioita silloin tarpeeksi vakavasti. Tappelun ja äänitysprosessin jälkeen mietimme yhdessä, että olinko sopiva Hanoi Rocksiin. Varmasti asiaan vaikutti myös se, että pidin treenaamista tosi tärkeänä. Kun tulimme Englantiin, ei ollut paikkaa, jossa treenata. Me vain pelleilimme, kävimme bileissä ja pidimme hauskaa. Mielestäni sekin aiheutti hallaa musiikille joksikin aikaa. Minulle musa oli tärkeintä, mutta se mitä tapahtui, tapahtui. Razzle oli sopiva tilalleni ja sopi bändiin. Hän oli hyvä tyyppi.”
Mitä ajatuksia Razzlen kuolema sinussa herättää?
”Se sai minut hyvin surulliseksi. Muistan saaneeni tiedon aikaisin aamulla. Samin tyttöystävä oli silloin Tukholmassa ja tuli luokseni. Ajatukseni oli Razzlen ja hänen perheensä kanssa, mutta myös bändin tyyppien kanssa. Vaikka en ollut enää bändissä, he olivat kuin hyviä ystäviä. Tiesin miltä tämä heistä tuntui. Olin tukenut Hanoi Rocksia koko ajan, kun soitin Road Ratsissa. Tapasin Razzlen monta kertaa. Tavattiin Englannissa, kun jaoin kämpän Nastyn kanssa. He olivat kaikki hyviä ystäviä keskenään. Lisäksi Razzle oli tärkeä osa kokonaisuutta muille jätkille tullakseen toimeen tiettyjen asioiden kanssa. Se oli surullinen päivä.”
Jos olisit jatkanut bändissä, luuletko että sinä olisit kuollut Razzlen sijaan?
”Moni on kysynyt minulta tuota. En olisi kuollut. Mielestäni Mötley Crüe oli hirveä bändi. Jätkät eivät olleet mieleisiäni ihmisiä. Olisin mielummin hengannut Jonathan Richmanin ja sellaisten kanssa Venice Beachilla, jos olisin ollut Los Angelesissa. Mötley Crüen tyypit olivat liian kaukana haluamastani seurasta ja musiikista.”
Miksi sinua ei näy levyn Self Destruction Bluesin kannessa, vaikka soitit siinä?
”Syy on niinkin yksinkertainen, että haluttiin tuoda esille uutta rumpalia. Ymmärrän sen ja kaikki kyllä kuuli ja tiesi, että minä soitin rummuissa. Minun ja Razzlen soitoissa on aika suuri ero. Tuon kanssa ei ole mitään huonoja fiiliksiä.”
Hanoi Rocks oli tosiaan osa elämääsi melko lyhyen ajan, mitä muuta teet?
”Olen töissä urheilun johtajana Hammarby IF Fotbollissa. Meillä on noin 3 500 nuorta poikaa ja tyttöä. Olen vastuussa pelaajien kehittämisestä ja valmentajista. Sitä olen tehnyt viimeiset kymmenen vuotta suurimmaksi osaksi aikaa. Nautin elämästäni hyvin paljon, mutta toivottavasti tämä Hanoi-juttu hieman valaisee myös tavallista tylsempää elämää. Saisi tästä vähän tulta.
Musiikki on toki ollut iso osa elämää myös noina vuosina ja nykyään. Täällä Tukholmassa suurimmalle osalle kavereistani musiikilla on suuri rooli elämässä. Soitan siksi monen erilaisen tyypin kanssa. Tavallisemmassa tylsemmässässä arjessa toimin jalkapallon parissa, vaikka rakastan myös sitä. Olen ollut onnekas, että olen päässyt työskentelemään koko elämäni jalkapallon ja musiikin parissa. Ne ovat suurimpia intohimon kohteitani.”
Miltä tuntuu esiintyä Hanoi Rocksina ensi perjantaina Michaelin 60-vuotiskeikalla?
”Ainakin viime keskiviikkona, kun pidimme lehdistötilaisuuden ja hengattiin, oli tosi mukavaa. Olen viime aikoina nähnyt Michaelia ja Andya. Samia myös silloin tällöin vuosien mittaan. Nastyn kanssa olemme olleet puhelimitse yhteydessä viimeiset kolme-neljä vuotta. Oli hienoa hengata taas kaikki yhdessä, toivottavasti saamme asiat kasaan.”
”Olen tällä hetkellä kellarissani harjoittelemassa rumpujen kanssa. Asiat ovat kuin ennen, kaikki tapahtuu sekunnissa. Pitää päättää nopeasti, oletko mukana vai et. Toivottavasti show’sta tulee hieno, odotan innolla. Myös sitä, että pääsen hengailemaan hyvien ystävien ja kivojen tyyppien kanssa, joita en ole nähnyt moneen vuoteen. Toivottavasti he tulevat keikalle ensi perjantaina.”
Osaatko sanoa, kuinka monta biisiä soitatte?
”Varmaan enemmän biisejä kuin mitä minä hyväksyin. Niinhän sen pitääkin olla. Asiat tapahtuu hetkessä. Siinä on osattava olla. Sama varmasti keikalla.”
Onko sinulla toiveita, että Hanoi Rocks vetäisi kiertueen tai palaisi yhteen?
”Jos keikka toimii, olisi mukavaa vetää lisää keikkoja kivoissa kaupungeissa, kuten kaksi keikkaa Englannissa, yksi Tukholmassa ja näin. Näin ajattelen sen keskiviikkona näkemisen jälkeen, että tuo olisi hauskaa. Tuntuu kuin 40 vuotta sitten olisikin eilinen.
Ne vuodet, kun olimme aloittamassa bändiä, ovat tärkeitä meidän kaikkien viiden elämässä. Siksi jos voisimme tehdä jotakin enemmän yhdessä, pitää hauskaa ja saada homma kasaan, että ihmiset nauttivat musiikista, olisihan useampi keikka mukavaa.”
