”Okei, tämä on älytön setti” – kuulumiset JVG:n virtuaalikeikan kulisseista

JVG esiintyy vappuaattona virtuaalikeikalla Helsingin Senaatintorilla. Jare Brand ja virtuaalitoteutuksesta vastaavan Zoanin toimitusjohtaja Miikka Rosendahl kertoivat kuulumiset keikan kynnyksellä.

30.04.2020

JVG esiintyy virtuaalisella Senaatintorilla tänään vappuaattona kello 19. Vaikka keikkaan on vielä aikaa, ainakin kaksi henkilöä odottelee jo sen päättymistä. Toinen heistä on Miikka Rosendahl.

”Odotan sitä fiilistä, että itse tapahtuma on ohi ja ollaan pystytty tarjoamaan etävappu sadoille tuhansille suomalaisille. Se, että saa kunnialla maaliin jotain uutta ja mageeta, mitä ei ole tehty koskaan aiemmin, on se, minkä vuoksi tätä hommaa tehdään”, Rosendahl kommentoi.

Hän virtuaalitodellisuusratkaisuihin erikoistuneen Zoanin perustaja ja toimitusjohtaja. Zoan ei ole ensimmäistä kertaa konserttikokemusten äärellä: Vesalan Hartwall-areenan konsertin lisätty todellisuus oli yhtiön toteuttama.

JVG:n vappukonsertti on kuitenkin ensimmäinen virtuaalikonsertti. Zoan on kehittänyt Burst Live -teknologia-alustan, jonka päälle konserttikokemus on rakennettu. Virtuaalitodellisuus, eli tässä tapauksessa Senaatintorin 3D-malli pyörii Unreal Engine -pelimoottorissa.

Virtuaalitoria ei ole mallinnettu vain tätä varten, eikä se Rosendahlin mukaan olisi ollut edes mahdollista näin nopealla aikataululla.

”Olemme työstäneet Virtual Helsinki -projektiamme jo vuosien ajan. Pelimoottorimaailmassa toimiva Senaatintori on luotu osaksi sitä kovalla laatutasolla. Ilman tätä kehitystyötä sen toteuttaminen olisi vienyt kuukausia ja kuukausia.”

Virtuaalitapahtuman keskiössä on luonnollisesti JVG, mutta kulissien pystytyksestä ovat vastanneet roudarien sijaan koodarit.

”Täällä koodarit valmistelee keikkaa yhdessä 3D-mallintajien kanssa. Suuri osa ruudulla tapahtuvasta on kuitenkin koodia ja 3D-malleja.”

Konsertin kuvaamisesta vastaavat henkilöt ovat myös uuden ja jännittävän äärellä. Rosendahl kertoo, että koodarit ovat koodanneet kameratelineisiin vastaavanlaisia toimintoja, mitä heidän kameroissaan oikeasti olisi. Kameratiimi kuvaa siis spesifeillä virtuaaliohjaimilla virtuaalikameroita.

Rosendahlin mukaan konserttielämyksestä saa kaiken irti luomalla itselleen avatarin Burst.fi-sivuston kautta. Avatarit voivat reagoida näkemäänsä ja kuulemaansa.

”Näin pääsee itse mukaan lähetykseen. Hyvällä tuurilla voi nähdä itsensä lähettämässä reaktioita ja nostamassa räppikäsiä ilmaan.”

Rosendahl kertoo, että jatkossa avatarit voisivat esimerkiksi kommunikoida keskenään, mutta nyt kokonaisuus haluttiin pitää mahdollisimman suoraviivaisena.

”Tämä on sen verran uusi juttu niin yleisölle kuin meillekin, että haluttiin pitää toiminnallisuudet siisteinä ja simppeleinä. Tulevaisuudessa voisi olla vaikka mahdollisuus mennä kaveriporukan kanssa johonkin vip-loungeen keikkaa katsomaan.”

Rosendahl toppuuttelee, että avatarit ovat kuitenkin vain aktiivisimmille ja pelillisiä ominaisuuksia kaipaaville. Visuaalinen toteutus palvelee myös niitä, jotka haluavat vain nautiskella näkemästään ”sairaan mageesta” keikasta.

”Senaatintori herätetään henkiin sellaisilla elementeillä, joita ei olisi kenties oikeassa maailmassa mahdollista toteuttaa. Siellä tulee olemaan paljon visuaalisia yllätyksiä. Se maailma elää koko ajan musiikin mukana!”

Koska tapahtumapaikka, eli Senaatintori on tässä tapauksessa täysin virtuaalinen, ei myöskään JVG:n tarvitse hytistä Tuomiokirkon rappusilla. Väännetään nyt vielä rautalangasta: Helsingin Senaatintorilla ei tapahdu tänään yhtään mitään.

JVG bändeineen esiintyy teollisuustilassa suuren green screenin edessä. Heidän edessään on puolestaan suuri valkokangas, jolle heijastetaan näkymä Senaatintorille, virtuaaliyleisön suuntaan. Kenraaliharjoitusten jälkeen tavoitettu Jare Brand kertoo fiiliksen olevan hyvä.

”Ollaan nähty vasta pätkiä, että miltä me näytetään siellä. Ei oikeastaan edes tiedetä mitä siellä kokonaisuudessaan tulee tapahtumaan! Mutta kerta kerralta on näyttänyt siistimmältä”, Brand sanoo.

Hän kertoo, että idea virtuaalikonsertista tuntui mielenkiintoiselta heti aluksi. Erilainen ja uusi kiehtoo myös JVG:tä.

”Ei meillä tietenkään ollut täysin hajua minkälaisesta hommasta puhutaan. Kun käytiin Zoanin toimistolla, niin tajuttiin, että okei, tämä on älytön setti ja iso tuotanto. Ovat onnistuneet luomaan aikamoisen maailman.”

Täällä reaalimaailman puolella koronatilanne pyyhkäisi kertaheitolla myös JVG:n keikkakalenterin puhtaaksi. Areenakiertueen viimeisen konsertin oli määrä olla viime lauantaina Hartwall-areenalla. Brand kuvailee viikonlopun tunnelmia oudoiksi.

”Viestiteltiin bändin poikien kanssa, että nyt oltaisiin lauteilla. Sen jälkeen, että kiertue on ohi ja rundin päätösbailut käynnissä. Kaikki oli omissa kodeissaan ja aika erilaisissa fiiliksissä. Onneksi tämä konsertti tuli tähän. Saadaan koko rundi vedettyä yhteen, ja siistiä että koko Suomi pääsee näkemään.”

Ja kuten arvata saattaa, Brand on se alussa mainittu toinen henkilö, joka odottelee konsertin päättymistä.

”Normaalisti keikan loputtua adrenaliini jyllää ja yleisöltä saatu energia on älytön. Odotan innolla sitä, millainen purkautuminen on tämän konsertin jälkeen, kun ei tule sitä yleisöryöppyä. Bändin kanssa soittaminen pitkästä aikaa on ollut siistiä. Siinäkin on haastetta, että soitetaan rivissä, mutta tuolla virtuaalimaailmassa saatetaankin olla ihan eri asetelmassa.”

Yhdestä asiasta Brand on varma:

”Hauskaa tulee olemaan!”

Tapahtuma Facebookissa. Konsertti alkaa 30.4. klo 19 ja sitä pääsee katsomaan osoitteessa Burst.fi ja Helsinki Kanavan sivuilla.

Lisää luettavaa