Oletko menossa Juha Tapion stadionkonserttiin? Täällä tietoa käytännön järjestelyistä sekä aikataulut!

Juha Tapio lauantaina Tampereella.

02.08.2022

Juha Tapio esiintyy Tampereen Ratinan stadionilla Elossa!-jättikonsertissa lauantaina 6. päivä elokuuta 2022.

Tapahtuma-alueelle on hyvät kulkuyhteydet ja sijaitsee Tampereen keskustassa, joten keikkaorganisaatio suosittelee saapumaan alueelle jalkaisin, polkupyörillä tai julkisilla kulkuvälineillä.

Tapahtumassa on tarjolla niin kotimaista kuin ulkomaisiakin makuja. Ravintoloista Kanavaanari ja Gourmet Hot Dogs ovat ikärajattomalla puolella ja loput K18-alueilla. Ruokamyyjiä on yhteensä viisi kappaletta.

Aikataulu on seuraavanlainen:

16:00 Portit auki
17:00 Irina
18:00 Sussu Erkinheimo
18:30 Jukka Poika
19:20 Olli Halonen
20:30 Juha Tapio
23:00 Tapahtuma päättyy

Saavu ajoissa paikalle. Ratinan stadion palvelee asiakkaita heti klo 16:00 alkaen. Valtavan yleisömäärän vuoksi porteille ja liikenteeseen on odotettavissa ruuhkia konserttipäivänä. Paikalle on tulossa kymmeniä tuhansia ihmisiä, joten varaathan riittävästi aikaa saapumiseen, ohjelmaa on luvassa koko porttien aukioloajan. Paikan päältä löytyy lukuisia juoma- ja ruokapisteitä.

Keikan Facebook-sivun löydät täältä.

Lisää luettavaa