Onko Suomella mahkuja pärjätä Euroviisuissa? – Rumba haastatteli viisufaneja videolle Tukholmassa

08.05.2016

Yhteen aikaan puhuttiin, että helvetin täytyisi jäätyä ennen kuin Suomella olisi mahdollisuuksia voittaa Euroviisut. Yllättäen vuonna 2006 suomalainen Lordi-hirviö tulikin ja puhalsi helvetin liekit sammuksiin. Tästä on kuitenkin jo 10 vuotta ja suomalaisten usko omiinsa on vähitellen alkanut taas hiipua.

Kahden päivän päästä tiistaina Suomea ensimmäisessä semifinaalissa edustaa Sandhja kappaleella Sing it Away. Rumban Euroviisuja fanittava toimittaja Jouni teki Tukholmassa tutkivaa journalismia ja haastatteli kuutta eri henkilöä videolle. Jounin kysymykset olivat seuraavat:

  1. Mitä mieltä olet Suomessa tämän vuoden kisassa?
  2. Mitä mieltä olet Suomesta Euroviisuissa yleisesti?
  3. Minkä maan toivot voittavan tänä vuonna?

Kolme ensimmäistä haastateltavaa bongattiin pressikeskuksen fanialueelta. Kyseessä olivat ilmeisesti kaverukset, mutta he vakuuttivat olevansa mielipiteidensä suhteen yksilöitä – niin kuin aidot Euroviisu-fanit aina ovat. Neljäs haastateltava on australialainen lehdistön edustaja, joka on ollut aktiivinen esittämään kysymyksiä muun muassa lehdistötilaisuuksissa. Kaksi viimeistä haastateltua puolestaan haastateltiin Nordic Night -juhlassa, jossa Pohjoismaiden sekä Viron edustajat juhlivat maanmiestensä ja naistensa kanssa.

Katso alta videolta, mitä mieltä Suomesta oltiin! Videolla ainoastaan viimeinen haastateltava sai tietää (arvaamalla toimittajan aksentista) ennen videota, mistä maasta olisi kysymys. Muille maa tuli haastatteluhetkellä yllätyksenä.

Lisää luettavaa