Onko vuonna 2010 tehty versio David Bowien klassikkobiisistä häväistys vai mestariteos?

19.08.2013

Ranskalais-israelilainen Keren Ann teki David Bowien ikivihreästä version, joka saa toiset riemuitsemaan ja toisen pitelemään korviaan. Ja sehän on tunnetusti mielenkiintoisen esityksen merkki. Anna Brotkin kertoo aiheesta cover-blogissaan lisää.

Teksti: Anna Brotkin, kuva: Amit Israeli

En ole koskaan tajunnut, mitä David Bowien Life on Mars? oikeastaan yrittää sanoa. Silti olen aina pitänyt siitä kuin sokea iltahämärästä. Se tuntuu oikealta. Vuonna 1971 ilmestyneellä Hunky Dory -levyllä julkaistu biisi on ilmassa leijaileva hyvä tuoksu, jonka lähdettä on vaikea paikantaa. Lyyrikat lähentelevät abstraktia maalausta ja sävellys on jotain barokin, siirappiballadin ja sirkuksen yhdistelmää. Olen tulkinnut biisin anthemiksi, lähes ylistyslauluksi. Sen verran komeasti kertosäkeen ensitahdit on biisiin pedattu. Mutta ylistyslaulu mille? Ehkä nuoruudelle. Ehkä unelmille. Ehkä rakkaudelle. Ehkä arjen paolle.

Ranskalais-israelilainen Keren Ann tulkitsi Bowien klassikon uudelleen vuonna 2010. Alkuperäisversion tavaramerkkipianon sijaan hän valitsi rinnalleen pelkkiä jousia. Lopputulos kuulostaa vähän siltä, että joku on halunnut biisin soimaan hautajaisiinsa, mutta on ollut varaa pelkkiin jousiin. Mutta onneksi oli rahat loppu, sillä Keren Annin versio peittoaa kirkkaasti monet alkuperäiselle uskollisemmat.

Bowien teatraaliset iskut on jätetty suosiolla rauhaan. Keren Ann tekee biisistä klassisemman, olematta tylsä folktyttö. Naisen versiossa on jotain ihastuttavan nyrjähtänyttä, juuri orkestraation pienuuden takia. Ja mikä tärkeintä: nyrjähdys ei ole itsetarkoituksellista tai päälle liimattu, vaan se juontaa juurensa alkuperäisestä. Jouset tuntuvat olevan jatketta Bowien jousille.

Soitin Keren Annin version ystävälleni ja hän irvisti. Tuomio oli jokseenkin tällainen: ”Kafkamainen ininä, tekee mieli ravistaa tää äkkiä korvasta pois”. Ymmärrän pointin. Välillä Keren kuulostaa tyhjenevältä ilmapallolta tai pilveä polttaneelta Minni Hiireltä, joka ei osaa lopettaa ajoissa. Mutta juuri sehän tässä hienoa onkin: alkuperäisen outous on tavoitettu ilman, että sitä on ylitavoiteltu. Se on löydetty teatraalisuutta karsimalla, coverin tekevän artistin omalla suulla. Se suu saattaa ärsyttää, mutta niin ärsytti Bowiekin.

Myös Barbra Streisand on levyttänyt oman versionsa biisistä vuonna 1974. Pari vuotta myöhemmin Bowie kommentoi sitä haastattelussa: ”Bloody awful. Sorry, Barb, but it was atrocious.Hectorin suomenkielistä Sudenkorento-versiota (1974) Bowie ei ehkä ole kuullut. En tiedä, onko hän koskaan törmännyt Keren Annin versioon, mutta veikkaan, että hän pitäisi siitä. Ihan vaikka siksi, ettei siinä yliyritetä, tulkita tulkinnan ilosta tai yritetä väkisin saada kuulijan sydäntä pakahtumaan. Ei tarvitse, koska Bowie teki sen jo.

Alkuperäinen:

Cover:

Lisää luettavaa