Pate Mustajärvi paljastaa Kalevassa: Popeda lopettaa

Ei kuitenkaan ihan vielä.

28.11.2020

Suomirockin legendoihin kiistatta kuuluva Popeda-yhtye on tyhjentämässä tankkinsa – yhtye aikoo lopettaa.

Alkuperäinen tarkoitus oli lopettaa ensi kesänä, mutta koronapandemia, ja sen myötä peruntuneet keikat, toivat bändin elinkaareen vielä yhden vuoden lisää.

Yhtyeen solisti, Pate Mustajärvi, paljasti Kaleva-lehdelle, että suunnitelmissa oli heittää keikkaa hyvällä tahdilla tämä vuosi ja ensi vuonna pelkkä kesä. Nyt tämä idea on koronapandemian takia mitätöity, mutta Popeda matkaa silti tiensä päähän. Mikäli suunnitelma pysyy samana ja koronapandemia hellättää, niin lopettaminen tapahtuisi todennäköisesti vuonna 2022.

Yhtye on julkaissut urallaan kymmeniä erilaisia kokonaisuuksia ja sen historia ulottuu aina iloiselle 70-luvulle asti. Popedan seuraavia keikkauutisia kannattaakin siis seurata tarkalla silmällä.

Kalevan juttuun pääset tästä.

Pate Mustajärvi julkaisi juuri uuden soolokappaleen, kuuntele Älkää jättäkö alta.

Lisää luettavaa