Pijallin paluulevystä tulikin monikossa paluulevyt

Vaihtoehtoräpin pioneeri tehtaili tuplalevyn.

Kotimaisen vaihtoehtoräpin pioneereihin lukeutuva Pijall katosi kartalta vuosiksi. Hän kääntyi muslimiksi, avioitui ja työskenteli henkisten harjoitusten parissa. Viime syksynä Pijall kertoi, että intohimo räppäämiseen löytyi uudelleen.

Paluulevy on saanut nyt julkaisupäivän sijaan kaksi julkaisupäivää. Aivan, levystä tulikin kaksi toisiinsa liittyvää teema-albumia. Ensimmäinen osa 20- ilmestyy 22. joulukuuta ja sen seuraaja 20+ puolestaan 19. tammikuuta. Monspin toimesta molemmat.

Jo levyjen biisilistaa lukiessa käy selväksi, että hengellisiä asioita ja uskonnollisia teemoja käsitellään. Rumban taannoisessa haastattelussa Pijall kertoi, ettei kuitenkaan tahdo olla lähetyssaarnaaja, vaan tahtoo musiikillaan maalata oman henkilökuvansa.

Tuplalevyn vierailijoiksi on listattu Julma H, Iwere, Rosvosheriffi, TonoSlono, Kesken, Kalifornia-Keke, Sipulijaska ja Ameeba.

Paluun teki kesällä myös Pijallin tunnetuin kokoonpano Ceebrolistics. Yhtye esiintyi sekä Sideways- että Flow-festivaaleilla ja uudesta materiaalista on huhuttu kesästä lähtien.