Pimu ei voi rakastua – musiikkivideolla nähdään Aikuiset-Elias ja katsahdus tulevaan

Uutta Pimua.

Ira Aaltonen

Nostimme viikon soittolistajutussamme Pimun uuden Me ei voida nyt rakastuu -sinkun esiin. Tuolloin lupailimme, että biisistä kuullaan pian lisää ja se pian on nyt.

Pimu julkaisi musiikkivideon kappaleesta. Musiikkivideo on samaan aikaan mahtipontinen ja vähäeleinen. Videolla nähdään toisessa roolissa Aikuiset-sarjan toisesta pääroolista vastaava Elias Salonen. Salonen tanssii Pimun kanssa, koreografiasta vastaa Kiira Kornevits. Koreografian ja kappaleen yhdistelmä herättää kysymyksiä: rakkaus ei ikinä saa saapua, vai saako?

Kysymyksiä videolla ja biisillä avautuu, osa saa jatkoa myöhemmin. Pimu avasi kappaletta ja videota Rumballe näin:

”Videon lopussa on cliffhanger yhteen mun tulevan debyyttialbumin toiseen biisiin ja sen värimaailmaan. Albumi tulee olemaan visuaalinen, värikäs ja huolella mietitty kerronnallinen kokonaisuus, joka koostuu neljästä eri osiosta.”

”Tätä biisiä tehdessä avasin mun päiväkirjan ja otin sanoja ja lauseita suoraan sieltä. Olin kirjoittanut hyviä hetkiä kauniisti kuvaillen ylös ja tuntui raastavalta liimata ne lauluun, jossa totean, että rakkauden mahdollisuutta ei ole. Tarvitsin tän biisin, jotta pääsin eteenpäin. Me ei voida nyt rakastuu avaa mun tulevan debyyttialbumin kolmannen osion, jossa uidaan sydänsuruissa, hukutaan himon vietäväksi, itketään epäselvyyksiä ja puhdistaudutaan.”

Videon on ohjannut Pimu, eli Ida Vakkuri. Katso se alta. Pimu oli Rumban haastattelussa viime vuonna, sen löydät täältä.