Shakira on versioinut lontoolaisbändin Islands-biisiä jo lavalla ja studiossa.
Kuva: Juame La Iguana
MM-futiksen tunnusbiisillä lähes jokaisella radioaallolla roikkuva Shakira yllätti Glastonburyn yleisön versioimalla The XX:n Islands-biisin. Samalla kolumbialaislaulajatar kertoi lontoolaisyhtyeen olevan yksi hänen suosikeistaan.
Se, oliko Shakiran versio kunnianosoitus vaiko loukkaus jää jokaisen itsensä päätettäväksi. Ainakin sen tanssijytke on varsin kaukana XX:n minimaalisesta eleettömyydestä.
Vaikka keikan virallinen taltiointi on BBC:n vaatimuksesta poistettu Youtubesta, on Islandsin Glastonbury-esitys nähtävissä toistaiseksi ainakin täältä.
Shakira on myös tehnyt samaisesta biisistä jo Explore-nimeä kantavan studioversion. Reilun puolentoista minuutin klipin siitä voit kuulla muun muassa Stereogumista. Siitä, missä Explorea on tarkoitus käyttää, ei ole vielä hajua.
Islands ei ole ensimmäinen Shakiraa ja indiepoppareita yhdistävä coverointi. Brittiläinen tanssipopbändi Hot Chip yllätti aiemmin keväällä esittämällä BBC Radio 1:n Music Loungessa tyylikkäästi nakuttavan version Shakiran hittisinkku She Wolfista.