2000-luvun taitteessa nuorisoa pomputtanut nu metal on nykyisin liikuttavan yksimielisesti dumattu genre. Steen1 ja Pappi eivät kuitenkaan trendeistä piittaa, sillä kummankin miehen tuoreelta levyiltä löytyy niin hiphopia kuin metalliakin. Vastineeksi järjestimme kaksikolle nostalgisen levyraadin.
Toimittanut: Mervi Vuorela, kuva: Jasse Salonen
Steen1 Orkestra: Hello Kitty (2013)
Pappi: ”Onpa virkistävää kuulla tällaista hyvällä tavalla perinteistä soundia. Ei turhaa kikkailua, vaan toimivaa räppiä ja riffejä. Mielikuvat laukkaavat jonnekin 1990-luvun puoliväliin, Downsetin ja kumppaneiden aikoihin. Sanoitukset ovat täyttä asiaa ja hyvä esimerkki siitä, miten sisältökeskeisestä genrestä on parhaimmillaan kyse.”
Pappi: Pyhiinvaeltaja (2013)
Steen1: ”Ei tämä kyllä mitään pomppumetallia ole. Enemmänkin tulee mieleen moderneilla soundeilla tehty retro-hc. Hyvää rytinää. Pitää tutustua tarkemmin.”
KMA: Pommeja (2001)
Steen1: ”Onhan tämä nyt aika hirveä. Mc kiilaa kuin ekalla nuorisotalokeikalla, eikä kantikas aksentti paranna fiilistä ollenkaan. Sanat ja paskathousussa-uhoasenne eivät kohtaa. Hirveä tekemisen meininki, mutta sanoissa ei ole sisältöä edes bissepullon täytteeksi. Bändi sinällään on ok. Tunnustan, että tämä triggasi jonkin aitopäätrauman menneisyydestä.”
Pappi: ”Näin jälkikäteen on vaikea ymmärtää, miten vahvoja tunteita tämä biisi teiniaikoina herätti. Siis nimenomaan kielteisiä. Eräskin kaverini pölli singlen Anttilasta vain voidakseen dissailla biisiä. Oma mielipiteeni kyllä avartui, kun näin bändin livenä. On tämä mainettaan parempi, hyvät soundit ja ihan toimiva ralli muutenkin.”
Soulfly feat. Corey Taylor: Jumpdafuckup (2000)
Pappi: ”Nuoruuteni suurimpia suosikkeja! Muistan vieläkin sen tunteen, kun viiletin levykaupasta pyörällä Kajaanin halki kotiin luukuttamaan Primitive-albumia. Rakastan Max Cavaleran huutoa. Se on yhtä aikaa sekä vahvan että haavoittuvan kuuloista, ja siinä on inhimillistä vihaa ja herkkyyttä. Corey Taylor on biisin lopussa ihan tulessa!”
Steen1: ”Miksi jenkit käski ysärillä aina pomppimaan? Biisistä kuulee, kuinka pomppumetallin kliseet ovat alkaneet muodostua. Tälle on koko genre aika paljon velkaa. Erittäin vakuuttava mc mikissä.”
Limp Bizkit: Nookie (1999)
Steen1: ”Fred Durst – mies ilman flow’ta. Onkohan se ikinä edes kuunnellut taustaa? Kuten monien muidenkin nu metal -bändien kohdalla, pätevä musiikki jää hätäisen mc:n jalkoihin.”
Pappi: ”Ensimmäinen Bizkit-levy oli varsin kova, kiitos Ross Robinsonin, joka tuohon aikaan piti tuottajavaltikkaa käsissään. Tämä kakkoslevyn Nookie menee itselläni samaan sarjaan kuin KMA:n Pommeja: tuotannollisesti toimiva livepomputtaja, joka sisällöllisesti ja kotikuuntelussa jää aika ohueksi.”
Stone Sour: Get Inside (2002)
Steen1: ”Uusi tuttavuus, taas kerran. Ei niinkään räppiä, mutta on tuossa yksi tiukka flow-kohta. Kerrankin tyylikäs genren biisi, jossa on käytetty hyvää makua.”
Pappi: ”Tykkään kertsin rujosta huutojyrästä tosi paljon! Sitä edeltävä laulupätkä taas kuulostaa lähinnä pakolliselta myönnytykseltä. Corey Taylorilla on omanlaisensa räppityyli, joka ei kuulosta niinkään tiukalta kuin sekopäiseltä ja holtittomalta.”
Linkin Park: One Step Closer (2000)
Steen1: ”Ei piru, Linkkarit. Tämä on aina ollut mulle ristiriitainen bändi. En diggaa, vaikka kaikki hermot ruumiissä käskevät diggaamaan. Ehkä se on tuo perinteinen ’ensin lempeä laulu ja sitten huudetaan vitusti’ -kaava. Mutta ainakaan tässä biisissä ei ole sitä räppäriä spedeilemässä.”
Pappi: ”Vaikka biisi on lajissaan parhaasta päästä, siitä jää jotenkin kliininen fiilis. Itselleni rakkaampi versio genrestä on juurikin se Ross Robinsonin valvovan silmän alla syntynyt rujompi alavireräyhäys, jolla ei ollut asiaa radioaalloille.”
Korn: Freak on a Leash (1998)
Pappi: ”Ehdottomasti nostalgisin biisi tästä joukosta! Korn, Soulfly ja Rage Against the Machine olivat suurin syy siihen, että tällainen laulutaidoton kaveri ylipäätään tarttui mikkiin. Biisin räyhäys-väliosa on klassikko. Jonathan Davis on niitä harvoja laulajia, jotka todella loivat oman juttunsa!”
Steen1: ”No joo-o, vittu kuinka kova tausta! Kuka tahansa hiphop-tuottaja olisi kateellinen. Eihän biisissä sen lisäksi nu metalia olekaan. Laulukin voisi olla joltain grunge-levyltä. Mutta kyllä Korn vei tämän rundin. Todella fresh edelleen!”
www.pappi.la
www.steen1orkestra.com
Artikkeli on julkaistu Rumbassa 3/13.