Portion Boys -yhtyeeltä luvassa kaksi uutta julkaisua – näistä toinen ilmestyy jo huomenna

Portion Boys kiittää kuluneesta vuodesta kahdella julkaisulla.

30.11.2023

Yli kymmenvuotisen uran tehnyt Portion Boys julkaisee albumin nimeltään Portion of Secret Melodies vol. 2. Huomenna 1. joulukuuta suoratoistopalveluihin ilmestyvä pitkäsoitto sisältää yhtyeen tuttuja hittejä, jotka ovat kuunneltavissa nyt myös instrumentaaliversiona. Mukana levyllä ovat muun muassa Elämän ABC, Kyläbaari ja Vauhti kiihtyy.

”Halusimme sukeltaa sävellysten taakse ja tuoda esiin ne upeina soundtrack-tyylisinä sovituksina. Sovitukset kappaleisiin toteutti todella taitava Tapani Siirtola. Nämä versiot voisivat ihan hyvin soida joissain elokuvissa, ja kappaleet toimii loistavasti myös rauhoittumistarkoitukseen”, yhtye kertoo ja jatkaa:

”Olemme aikaisemmin julkaisseet 4 kappaleen EP:n samalla tyylillä, mutta halusimme nyt tehdä 10 uutta versiota. Saimmekin viime kerralla paljon hienoa palautetta versioista ja nämä toimivat hienosti keikoilla lisäelementteinä.”

Loppuvuodelle on luvassa vielä toinenkin albumijulkaisu, kun syyskuussa nähty debyyttialbumi Dynastia saadaan myyntiin myös vinyyliversiona. Vinyylipainoksen myynti alkaa 15. joulukuuta. Julkaisujen myötä Portion Boys haluaa kiittää kuulijoitaan vuodesta 2023, joka on ollut bändille ennenkuulumattoman menestyksekäs:

”Me halutaan kiittää teitä kaikkia koko vuodesta. On ollut ihan mieletöntä jakaa teidän kaikkien fanien kanssa upeita hetkiä pitkin vuotta. Toivotamme kaikille pelkkää hyvää ja ihanaa joulun odotusta.”

Vuonna 2010 perustettu Portion Boys on positiivisuudellaan ja vilpittömyydellään raivannut tiensä yhdeksi Suomen tämän hetken kuunnelluimmista bändeistä. Yhtye teki lopullisen läpimurtonsa koko kansan tietoisuuteen Matin ja Tepon fiittaamalla Vauhti kiihtyy -hitillään, jota on kuunneltu lähes huikeat 20 miljoonaa kertaa. Debyyttialbumi Dynastia on puolestaan ylittänyt 60 miljoonan striimin eli triplaplatinan rajan. Mukaan levylle sisältyy myös yhtyeen tämän vuoden UMK-kappale Samaa taivasta katsotaan, joka on myös nähty useampaan otteeseen listojen top kymmenikön joukossa.

Portion of Secret Melodies vol. 2 -albumin biisilista on nähtävissä kokonaisuudessaan alta:

1. Elämän ABC
2. Kyläbaari
3. Luolamies
4. Lännen nopein mies
5. Maanantai
6. Miesflunssa
7. Niin kuin ennenkin
8. Pumppaa
9. Päivit Tua Menee
10. Vauhti kiihtyy

Lisää luettavaa