Prince saapuu Pohjoismaihin – keikat Norjassa ja Tanskassa varmistuivat

26.09.2010

Norjaan ja Tanskaan on varmistunut yhteensä kolme Princen konserttia lokakuun puolivälissä. Suomen-keikasta ei ole edelleenkään virallista tietoa.

Kuva: ”penner” / Wikimedia Commons

Suomi-Tv:n julkistama väite Princen Helsingin-keikasta sai tuulta alleen, kun varmistui, että laulajasuuruus esiintyy Norjan Bergenissä 18. lokakuuta. Vahvistuksen taustalla on Norjan Lippupalvelu Billetservice, jonka nettisivujen mukaan noin 110 euron hintaisten lippujen myynti Princen keikalle käynnistyy keskiviikkona.

Lisäksi yhdysvaltalaisartisti nähdään juuri saamamme informaation mukaan kahdella keikalla Tanskassa 20. ja 22. lokakuuta. Tämä tieto pohjaa Berlingske Tidende -sanomalehden saamaan tiedotteeseen ICO-keikkajärjestäjältä.

Suomi-tv:n tiedotteesta kyseenalaisen teki, että sen mukaan Princen kiertuekalenterista löytyi yllättäen vapaa päivämäärä, vaikka artistilla ei ollut yhtään perjantaiaamupäivänä vielä yhtään julkistettua keikkaa.

Nyt Prince-uutisointiin erityisesti painottava Dr. Funkenberry -julkkisblogi, jonka kirjoittajan on epäilty kuuluvan Princen lähipiiriin, kertoo, että Prince tekee Pohjois-Euroopassa yhteensä kahdeksan keikkaa lokakuussa. Funkenberryn Prince-uutisointi on toistaiseksi ollut täysin paikkansapitävää, mutta kiertueväitteelle ei ole mitään sen vahvempaa pohjaa, kun Suomi-tv:n tiedolle Helsingin keikastakaan.

Rumba.fi seuraa tilannetta ja ilmoittaa, kun virallinen tiedote mahdollisesta keikasta saadaan.