Psykedeeliset alisuorittajat saapuvat Suomeen – epäilemme koko Tavastian tuoksuvan vihreältä yrtiltä helmikuussa

The Underachievers saapuu Suomeen.

27.09.2017

Psykedeelistä hip hopia esittävä The Underachievers saapuu klubikeikalle Suomeen.

Yhtyeen tuoreen Renaissance-albumin kiertue saapuu Helsingin Tavastia-klubille tiistaina 6. helmikuuta. Lipunmyynti käynnistyy perjantaina.

New Yorkin Brooklynista noussut, Akthesaviorin ja Issa Goldin muodostama The Underachievers kiinnitettiin nopeasti levy-yhtiölle julkaistuaan ensimmäisen mixtapensa vuonna 2011. Debyytiltä löytyvän Herb Shuttles -singlen musiikkivideo on kerännyt sittemmin jo yli 25 miljoonaa katselukertaa YouTubessa.

Keikan Facebook-tapahtumasivulle pääset tästä.

Lisää luettavaa