Public Enemyn Flavor Flavia syytettiin pahoinpitelyn yrityksestä ja kotiväkivallasta. Alun perin syytteet olivat raskaammat, ja 55-vuotias Flav olisi voinut saada kahdentoista vuoden tuomion, kertoo CNN.
Teksti: Linda Kämäräinen, kuva: Public Enemy / Facebook (Flavor Flav keskellä)
Flavor Flav (oik. William Drayton Jr) tunnusti syyllistyneensä pahoinpitelyn yritykseen, minkä vuoksi hän vältti vuosien linnareissun. Flaville langetettiin kuitenkin vuosi ehdonalaista ja oikeuden määräämiä sovittelutapaamisia tyttöystävän pojan kanssa. Jos räppäri ei noudata määrättyjä ehtoja, häntä voi odottaa vuoden vankeustuomio.
Miehellä on riittänyt aiemminkin ongelmia lain kanssa. 1990-luvulla hänet tuomittiin entisen tyttöystävänsä pahoinpitelystä, ja lisäksi häntä syytettiin naapurinsa murhan yrityksestä ja huumausainerikoksista. Aikaisemmin tänä vuonna Flav pidätettiin hänen ajettuaan hyllytetyllä ajokortilla, kertoo NME. Poliisin kertoman mukaan Flav oli ajanut ylinopeutta ja hänen hallustaan oli löydetty jäämiä marihuanasta.
Flavor Flav tunnetaan Public Enemyn lisäksi lukuisista reality-sarjoistaan, joista ehkä tunnetuimmassa Flavor of Lovessa hän etsi unelmiensa morsianta.