Peter Rosvikin valokuvia Puntalasta esitellään 2.1.–31.1. välisenä aikana Espoon Kulttuurikeskuksessa Tapiolassa sekä Tampereen Pirkkalan kirjaston musiikkiosastolla.
Espoon näyttelyn kuvat on otettu Puntalarock-festivaaleilla vuosina 2018, 2019 ja 2022. Pääosassa on tällä kertaa esiintyjien sijaan yleisö. Esillä on muotokuvia yksittäisistä henkilöistä sekä punkin riehakasta joukkoliikehdintää.
Pirkkalan pienoisnäyttelyn kuvat on otettu Puntalarock-festivaaleilla vuosina 2018 ja 2022, sekä Tampere Punk Fest -tapahtumasta 2018. Pääosassa on tällä kertaa festivaaliyleisö, ja vähemmän vakava asenne aiheeseen.
Peter Rosvik vietti lapsuutensa Tukholman lähiöissä, ja palasi 1980-luvun alussa Suomeen. Hän kävi taidekoulun Uudessakaarlepyyssä, minkä jälkeen hänen teoksiaan on ollut esillä Suomessa ja 2000-luvulta alkaen myös ulkomailla. Vuonna 2017 Peter muutti Göteborgiin, missä hän nykyään asuu ja työskentelee. Taiteessaan Peter Rosvik työskentelee identiteetin parissa, lähtökohtanaan oma elämäntarinansa.
Näyttelyn järjestää Suomen Punkmuseon kannatusyhdistys ry (Punkmuseo – punkmuseo.fi), joka keskittynyt suomalaisen punkkulttuurin esineistön ja tarinoiden keräämiseen sekä tallentamiseen ja esittämiseen. Yleisölle avoin arkisto (arkisto.punkmuseo.fi) avautui lokakuussa ja seuraavana askeleena on oman museotilan varmistaminen ja avaaminen.
Punkmuseo toimii koko Suomen alueella ja näyttelyitä onkin luvassa nyt vuoden alussa käynnistyvien Peter Rosvikin näyttelyiden Espoon ja Pirkkalan lisäksi luvassa mm. Jokelaan, Helsinkiin, Seinäjoelle, Vaasaan.