Puolalaista todellisen pitkän linjan death metalia Suomeen

Vader nähdään Suomessa.

23.06.2022

Puolalainen death metal -yhtye Vader saapuu Suomeen.

Vader julkaisi vuonna 1992 The Ultimate Incantation -albuminsa. Bändi perustettiin kuitenkin vielä kymmenen vuotta aiemmin, 1980-luvun alussa keskellä kommunistista Puolaa. Aikana, jolloin speed metal ja thrash metal vielä hakivat muotojaan Vader soitti vimmaista musiikkiaan rautaesiripun takana.

Perustajansa Piotr ”Peter” Wiwczarekin johtama ryhmä on julkaissut 12 studioalbumia. Uusin levy Solitude in Madness ilmestyi vuonna 2020. Viimeksi Vader on nähty Suomessa kiertueella syksyllä 2019.

Vaderille lämmittelevät puolalaiset kiertuekumppanit Hate sekä industrial-sävyjä musiikissaan omaava Thy Disease. Kiertueelle julkaistaan myöhemmin vielä kaksi yhtyettä lisää.

Keikkapaikat päivämäärineen näet videon alta.

VADER (PL), HATE (PL), THY DISEASE (PL) + SUPPORTS
4.9. Helsinki, On The Rocks
5.9. Tampere, Yo-Talo
6.9. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
7.9. Jyväskylä, Lutakko

Lisää luettavaa