Raimo ja Setä Koponen liukenevat avaruuteen OYAB:n uudella singlellä

Odotettavissa on ufohavaintoja ja tähtisumua.

Jo monesti Rumbankin toimesta hehkuteltu olariräpin super-kollektiivi OYAB julkaisi eilen toisen singlensä. 3rd Railin kautta ilmestynyt STP – joka on luonnollisesti lyhenne Star Trek Possesta – on Raimon ja Setä Koposen vetämä biisi intergalaktisiin sfääreihin laajenevasta avaruusseikkailusta, jonka aikana ehditään käydä ties minkälaisilla tripeillä kotitähtemme ulkopuolelle laajenevissa horisonteissa.

OYAB eli Olarin Ylis/Alis Bändi koostuu kasasta räppäreitä, joista ydintiimin muodostavat Tuomio & Kone, Raimo, Setä Koponen ja Ässä. Tulevan albumin kappaleet tullaan esittämään vaihtelevilla kokoonpanoilla, joista ensimmäinen, tammikuussa julkaistu Tavallisten ihmisten maailma oli Tuomio & Koneen, Raimon ja Setä Koposen taidonnäyte. Kuten sanottu, kaksi jälkimmäistä operoivat nyt ilmestyneen kappaleen ohjaksissa hurjalla vauhdilla tähtisumun läpi kiitävässä avaruusaluksessa.

”Meillä on Raimon kanssa ollut tiettyjä galaktisia ambitioita jo usean vuosikymmenen ajan”, Setä Koponen tuumaa. ”Vihdoin päästiin toteuttamaan niitä espoolaista tiiliseinää pidemmälle. Hyppää alukseen ja lähde messiin kontaminoituneelle kosmologiselle ekskursiolle!”

No tottahan toki, kun kerran näin houkuttelevasti kutsutaan. LX-Beats eli Rekami vastaa galaktisen kappaleen jännitteisestä biitistä, kun taas DJ Tatc häärii skrätseissä. Kolmannen Raiteen luottomies Kim ”Kasio” Rantala löytyy miksauksesta ja masteroinnista.

Mutta se niistä teknisistä hommeleista – nyt on aika siirtyä aluksen kyytiin. Paina play alta, ja anna OYAB:n kuljettaa kohti maailmankaikkeutta.

YouTube video

Lisää luettavaa