Rammsteinin laulaja Till Lindemann vakavasti sairas – teho-osastolla koronaviruksen takia

Lindemannilla on todettu koronavirus.

27.03.2020

Bild-lehti kertoo sivuillaan Rammsteinin laulajan Till Lindemannin olevan vakavasti sairas. Lindemann on 57-vuotias.

Lindemann oli Venäjällä esiintymässä Lindemann-yhtyeensä kanssa. Yhtyeessä soittaa myös Painistä ja Hypocrisystä tuttu Peter Tägtgren. vielä ei ole tiedossa, onko muu kiertuehenkilökunta sairastunut koronaan.

Viime viikolla Venäjällä Moskovassa esiintyneellä Lindemannilla todetiin koronavirus hänen palatessaan kotiin. Hänellä on myös keuhkokuumetta.

Bildin tietojen mukaan Lindemann ei ole kuitenkaan enää hengenvaarassa. Lindemann on tällä hetkellä teho-osastolla Berliinissä.

Lindemann esiintyi Suomessa 29. päivä helmikuuta.

Lisää luettavaa