Yhdysvaltalaisräppäri Lil Peep on kuollut, räppäri oli täyttänyt kuun alussa 21 vuotta. Lil Peepin epäillään kuolleen yliannostukseen, mutta tätä ei ole varmistettu. Räppärin manageri kertoi Twitterissä pelänneen puhelua asiasta jo vuoden ajan, joka kielii mahdollisista ongelmista.
https://twitter.com/RealChaseOrtega/status/931029756912451585
Lil Peep oli New Yorkista ponnistava räppäri, joka saavutti valtavan suosion lyhyessä ajassa. Uudenlaista soundia emoräpin, eli synkkien, tunteellisten ja melankolisten sanoitusten muodossa tuonut räppäri ehti julkaisemaan kuusi ep:tä ja neljä mixtapea. Tämän lisäksi räppäri oli julkaissut yhden albumin Come Over When You’re Sober, Pt. 1 ja häneltä odotettiin lähiaikoina julkaistavaksi kaksi muuta levyä.
Esimerkiksi erittäin arvostettu musiikkimedia Pithcfork tituulerasi Lil Peepiä emo-musiikin tulevaisuudeksi, joka kertoo Lil Peepin nopeasta vaikutuksesta musiikkiin.
Räppäri käsitteli sanoituksissaan vakavia aihepiirejä, niin huumeidenkäytön kuin mielenterveysongelmien ympäriltä. Lil Peepin viimeiseksi julkaisuksi jäi kappale nimeltä Avoid.