Räppäri Nipsey Husslen ampunut mies on todettu syylliseksi murhaan

Hussle kuoli maaliskuussa 2019 vain 33-vuotiaana.

07.07.2022

Räppäri Nipsey Hussle, oikealta nimeltään Ermias Asghedom, kuoli maaliskuussa 2019 vain 33-vuotiaana. Husslen vuosien ajan tuntema, nykyisin 32-vuotias Eric R. Holder Jr. ampui hänet räppärin oman vaateliikkeen edustalla.

Holder on nyt todettu syylliseksi Husslerin murhaan, kertoo CNN. Hänet katsottiin syylliseksi myös kahden muun paikalla olleen henkilön tapon yrityksestä. Ampumista edelsi miesten keskustelu, jossa Holder syytti Husslea siitä, että räppäri oli kutsunut häntä vasikaksi.

Holderin asianajaja ei edes kiistänyt miehen syyllisyyttä, mutta yritti lieventää rikosnimikkeen murhasta tapoksi. Asianajajan mukaan Holder toimi provosoituna ja kiihtyneessä tilassa.

Silminnäkijöiden lausunnot ja valvontakameravideot paljastivat, että murhaa edeltänyt keskustelu oli päin vastoin rauhallinen. Ampuminen tapahtui vasta yhdeksän minuuttia keskustelun jälkeen, kun miehet olivat ainakin näennäisesti sopineet asian ja kätelleet. Syyttäjän ja juryn mielestä Holderilla täytyi olla jo entuudestaan kateutta tai vihamielisyyttä Husslea kohtaan.

Lakiprosessi on kestänyt yli kolme vuotta, ja oikeudenkäyntejä on jouduttu lykkäämään useaan otteeseen pandemian takia. Holderin lopullinen tuomio annetaan syyskuussa. Hänen asianajajansa mukaan he aikovat valittaa päätöksestä.

Nipsey Hussle oli kahden lapsen isä ja erityisen pidetty henkilö etenkin kotiseudullaan Los Angelesin eteläosassa. Räppäri oli julkaissut vain noin vuotta ennen kuolemaansa Victory Lap -levyn, joka oli hänen ensimmäinen albuminsa suuren levy-yhtiön alla. Albumi debytoi Billboard 200 -listan neljännellä sijalla ja poiki Husslelle Grammy-ehdokkuuden.

Lisää luettavaa