Jenkkiräppäri A$AP Rocky on haastettu oikeuteen hänen keikallaan vuonna 2013 tapahtuneesta välikohtauksesta.
Krystina Clowes hakee 75 000 dollarin eli noin 67 000 euron korvauksia, sillä hän satutti keikalla selkänsä. A$AP Rockyn räppikollektiiviin kuuluva Young Shabba hyppäsi yleisön joukkoon, ja Clowes satutti hypyn takia selkärankansa jouduttuaan tämän alle. Asianajajien mukaan hänen selkänsä ei luultavasti koskaan toivu entiselleen.
TMZ-sivuston mukaan A$AP Rocky on syytösten keskipisteessä ja vahingonkorvausvelvollinen siksi, että lavalta daivailu on hänen keikoillaan tuttu tapa. Siksipä Clowesin lakimiehet pitävät häntä korvausvelvollisena.
Ikävä välikohtaus toki, mutta hieman oudoltahan tuo kuulostaa. Jos tiedossa oli, että lavalta sataa räppäreitä, niin ei kai sitä silloin kai eturiviin kannata mennä. No, toivotaan että osapuolet saavat sovittua asiansa.