Chad Smith on ymmärrettävästi näreissään.
Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Wikimedia Commons
Viime viikolla uutisoitiin, kuinka myös Red Hot Chili Peppersin musiikkia on käytetty kidutuskeinona Guantánamo Bayn vankileirillä. Esimerkiksi industrialin kulttibändi Skinny Puppy lähetti vähän aikaa takaperin laskun USA:n hallituksella musiikkinsa käytöstä kidutustarkoituksiin.
Nyt Chili Peppersin rumpali Chad Smith on kertonut TMZ-saitille kuinka on yllättänyt siitä, että juuri heidän musiikkiaan käytettiin CIA:n toimesta kidutuksena vankileirillä vuonna 2002.
”Olen kuullut, että he käyttävät hieman rankempaa musiikkia kidutukseensa. Meidän musiikkimme on positiivista, ja sen on tarkoitus tuottaa ihmisille iloa. En pidä siitä, että musiikkiamme käytetään kidutustarkoitukseen.”
Chad Smith myöntää ymmärtävänsä, kuinka jotkut eivät heidän musiikistaan pidä. Samalla hän kuitenkin tuomitsee ihmisten kidutuksen ihan noin yleiselläkin tasolla.