Renny Harlin ohjaa tulevan Komisario Palmu -elokuvan. Elokuvasta kerrottiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2021.
Nyt muun muassa Helsingin Sanomat kertoo sivuillaan täällä, että elokuvan kieli tulee olemaan englanti. Pääosiin etsitään nimekkäitä näyttelijöitä maailmalta. Lisäksi leffaan on tulossa rahoitusta Yhdysvalloista, tuottaja Markus Selin kertoo Helsingin Sanomille.
”Palmun näyttelijää haetaan kansainvälisesti. Hän voi olla amerikkalainen, todennäköisemmin eurooppalainen, periaatteessa myös suomalainen”, Markus Selin kertoo.
Selin myös kertoo, että leffan tyylilajin vertauksina toimivat viimeisimmät Agatha Christie -filmatisoinnit sekä Veitset esiin -elokuvat. Elokuvan kuvaukset on määrä toteuttaa ensi vuoden lopulla. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Suomeen. Käsikirjoitusta on Harlinin kanssa laatinut Joel Elstelä, joka on alkuperäiset Palmu-tarinat kirjoittaneen Mika Waltarin lapsenlapsi.
Miltä Palmu sitten englanniksi oikein kuuulostaisi? Uutisen nostokuvasta saat hieman osviittaa.
Lue Helsingin Sanomien koko juttu täältä.