”Rest in peace Juice ja Kristus” – tamperelaisen hip-hopin grand old man osoittaa kunniaa manserokin menehtyneille

Silkinpehmee perusasioiden äärellä.

Manselaisen hip-hopin vanhan koulukunnan edustaja Silkinpehmee on julkaissut kauniin videon kappaleeseensa Siunaukset.

Keväällä 2018 julkaistu Askelmerkkejä edusti kelailevaa ja tunteikkaampaa puolta miehen tuotannossa, ja kesällä Silkinpehmee julkaisi Niinku pitää -kappaleen, joka oli toinen single tulevalta albumilta Basic V2.

Siunaukset on vallan loistavaa kotimaista hiphopia, jossa kuuluu kokemuksen ja elämisen ääni. Silkinpehmeellä on vuosia takana jo sen verran, että turha höntyily on jäänyt jo kauan aikaa sitten taakse. Tämä kuuluu myös uudella biisillä, jolla tunnustetaan ihan suoraan, että nelikymppisenä työnteko on ihan jees, sillä ihmisen pitää saada myös toimeentulo jostain.

Samalla Silkinpehmee heittää biisillään shoutoutit myös Juicelle ja viime vuoden joulukuussa vain 39-vuotiaana kuolleelle Jukka Kristian Mikkoselle eli Sir Kristukselle.

Katso video alta.