Rob Halford: “on taottava, kun rauta on kuuma, ja se on ollut kuumana jo pitkään” – Uusi Judas Priest -levy jo muotoutumassa

10.10.2015

Nahkaisen jyystön mestaria Judas Priestiä ei ole ikä painanut. Viime julkaisusta on kulunut vasta päälle vuosi, mutta laulaja Rob Halford väläyttelee jo ajatuksia uudesta albumista.

“Rock n rolliin kuuluu, että rautaa on taottava, kun se on kuuma. Rauta on palanut kuumana Priestille jo vuosikymmeniä, eikä se näytä jäähtyvän. Olemme käyneet läpi nyt yhden kirjoitusprosessin kitaristi Richie Faulknerin kanssa Redeemer of Souls -albumilla, ja olisimme halunneet jatkaa kirjoitusta entisestään”, Halford kertoi kanadalaiselle radiokanavalle.

40 vuotta yhtyeessä ollut perustajajäsen, kitaristi K. K. Downing lähti bändistä vuonna 2011. Hänen paikkansa ottanut Richie Faulkner on tuonut uutta energiaa säveltämiseen.

“Levy-yhtiö joutui jarruttelemaan meitä, että jo valmis materiaali saadaan äänitettyä. Olen varma, että uusi Priest-levy on tulossa melko piakkoin.”

Laulaja kertoi bändin olevan huipulla, iästään huolimatta. He aikovat pitää itsensä kiinni musiikissa mahdollisimman pitkään.

“Minne menemmekään, meininki yleisössä on hurmoksellinen. Viime Wacken Open Air festivaalikeikka 80 000:n ihmisen edessä oli siitä osoitus”, hän lisäsi.

Rumba jää odottamaan innolla uutta Priest-tuotantoa.

Lisää luettavaa