Robin Packalenin oodi jumalattarelle yhdistelee räppiä ja r&b:tä

"Kun kohtaat jumalaisen tyypin, tiedät, kenestä biisi kertoo."

05.03.2022

Uuden kansainvälisen albumin julkaisua suunnitteleva Robin Packalen julkaisi eilen ensimmäisen kappaleen tulevalta kokonaisuudelta. Universalille levyttävän artistin biisi on nimeltään Goddess, ja se yhdistelee räppiä, popia sekä r&b:tä. Biisiä yhdessä Robin Packalenin kanssa ovat olleet tekemässä Joonas Parkkonen, Peppina Pällijeff ja Olavi Uusitalo, jotka ovat tuttuja tekijöitä Packalenin Rest In Beat -levyltä. Kyseinen albumi ilmestyi viime syksynä kahdessa osassa, jotka jakautuivat kahteen eri teemaan, käsitellen yötä ja päivää sekä valoa ja pimeyttä.

Goddess on kesäisen toiveikas ja optimistisia tunteita täynnä oleva oodi sille taivaallisen upealle ihmiselle, joka laittaa elämääsi ilmestyessään kaiken sekaisin. Siinä ei paljoa vaihtoehtoja jää, kun huuma ottaa valtaansa ja valaisee äkisti koko elämän tavalla, joka ei yhtäkkiä olekaan pelkkää saduista tuttua epärealistista pumpulia.

”Kun kohtaat jumalaisen tyypin, tiedät, kenestä biisi kertoo”, Robin Packalen kuvailee. ”Kun se toinen on ylimaallisen ihana, saattaa välillä pelätä, ettei ole itse riittävän hyvä. Toisinaan sitä tuntee itsensä maailman onnekkaimmaksi, kun saa rakastaa jumalattoman upeaa tyyppiä ja välillä taas ahdistuu, kun kokee olevansa keskinkertainen toisen loistaessa valoaan.”

Biisissä risteillään kiinnostavasti jumalaisuuden ja inhimillisyyden toisistaan poikkeavissa todellisuuksissa, samalla kun kirkas biitti kelluu taustalla pitäen huolen siitä, että tunnelma pysyy juuri niin valoisana kuin sitä ihastuneena haluaakin. Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa