”Rock & roll -meininkiä kerta kiellon päälle” – Halla-aho julkaisi uuden Blashemia-videon

"Fuck your apologies, fuck your flops", laulaa Halla-aho.

21.02.2022

Jussi Halla-aho miltei rikkoi internetin pari viikkoa sitten. Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja tarttui sähkökitaraan ja kuvasi soittovideon vanhan yhtyeensä Blashemian kappaleelle My Second Coming. Kipakkaa thrash-biisiä analysoitiin musiikkimedian lisäksi valtamediaa myöten. Lisäkierroksia spekulaatioihin tuli, kun Halla-aho poisti videon Youtubesta. Muutamaa tuntia myöhemmin hän lisäsi lopullisen version videosta, ja kertoi ensin ladatun lipsahtaneen julkiseksi vahingossa.

Lopputuotetta on katsottu 130 000 kertaa Youtubessa – demobändille varsin mairitteleva lukema. Videosta on tehty myös hassutteluversioita, kuten Halla-aho shreds ja reggaeväännös.

Blashemian uusi tuleminen ei jäänyt siihen: Halla-aho julkaisi eilen illalla soittovideon yhtyeensä Bitch-kappaleelle.

”Rock & roll -meininkiä kerta kiellon päälle sunnuntain viihteeksi”, Halla-aho twiittasi saatteeksi.

YouTube video

Lisää luettavaa