Rouheaa räppiä muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen: ”Ehdottomasti enemmän elämänmakuinen kuin romantisoiva tai sadunomainen”

Mani P. tarjoaa pureskeltavaa.

17.12.2022

2010-luvulla aktiivisesti singlejä tiputellut Mani P. julkaisi eilen ensimmäisen kappaleensa muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Kruisies-biisissä on Antti Varjon biitti, miksaamisesta ja masteroinnista vastaa Antisankari, ja musiikkivideon takaa löytyvät HahmoFilms ja Hannibal Arts.

”Kappale on pohdinta hetkistä täällä ja itselle kertausta tähän saakka opitusta”, Mani P. kertoo. ”Eräänlainen muistutus, jos välillä loppuu usko kaikkeen tekemiseen. Kappale on myös ehdottomasti enemmän elämänmakuinen kuin romantisoiva tai sadunomainen. Miten asioita itse kokee ja tulkitsee. Kukin tavallaan. Suositus : +120 lasissa, yksin omalla kaistalla, noin kolmen ja puolen minuutin annoksina.”

Moneen otteeseen ja jopa melko intensiivisesti Kruisies-kappaletta sietääkin kuunnella, sillä sen mutkat vaativat keskittymistä auetakseen kunnolla. Biisin perspektiivi kulkee ihmisen ajattelutavan erilaisia olemuksia tarkastelevista metatason mietinnöistä konkreettisen maailman kamaralla talsimiseen, joka ei kappaleessa näyttäydy kovin loistokkaassa valossa. Perässä raahattavien huolien määrä lisääntyy samalla kun elämä heittelee tuolia naamaan, mutta olennaisimmaksi arvoksi nousee kuitenkin rehellisyys ja uskollisuus itseä kohtaan. Lätkäiseekö ne laput silmille vai välttääkö hairahtumasta omalta kaistalta, siitäkin huolimatta että se todennäköisesti merkitsee vastavirtaan luovimista?

Kappaleen ansio on sen tarjoamassa pureskeltavassa, mutta sen huippukohtia on myös ehdottomasti kertosäe, jota mieluiten kuuntelisi mahdollisimman kovalla ja mahdollisimman laadukkaalla äänentoistolla. Tämä ei johdu vähiten biitistä, joka kertsin alla intoutuu oikein messeväksi vinkunaksi – ottaen kuitenkin enemmänkin haikeasti aaltoilevan ujelluksen muodon sen sijaan että suoranaisesti jäljittelisi mitään reippaasti funkkaavaa gangsta-vinkunaa. Epämääräisillä kujilla ja varjoisilla kaduilla tämä kappale joka tapauksessa askeltaa tummanpuhuvan tunnelmansa ja painokkaaksi hiotun biittinsä puolesta.

Katso musiikkivideo alta.

Lisää luettavaa