Ruisrock: ”50 prosenttia festivaalin esiintyjäryhmistä on edustettuna naisia tai muunsukupuolisia”

Ruisrockissa toteutuu tasa-arvo tänä vuonna.

27.06.2019

Kerroimme eilen täällä, miten Musiikki & Media ja Lost in Music ovat liittyneet yli 200 kansainvälisen festivaalin, ammattilaistapahtuman ja organisaation joukkoon allekirjoittamalla Keychange-lupauksen.

Lupaukseen sitoutuneet toimijat työskentelevät sukupuolten tasa-arvon toteutumiseksi musiikkialalla.

”Lupauksemme on, että vuoteen 2022 mennessä enintään 50 % sekä Musiikki & Median että Lost in Musicin esiintyjistä edustaa vain yhtä sukupuolta”, M&M:stä ja LIM:istä kerrotaan.

Nyt Ruisrock on ilmoittanut, miten heillä tavoite toteutuu jo tänä vuonna.

“Tämän vuoden ohjelmistossamme on upea kattaus esiintyjiä, jotka edustavat kirjavasti eri sukupuolia, kieliä ja kulttuureja, ja 50 %:ssa festivaalin esiintyjäryhmistä on edustettuna naisia tai muunsukupuolisia. Yhdenvertaisuus on meille aivan keskeinen arvo, jota haluamme edistää, ja jonka eteen teemme vahvasti töitä myös tulevaisuudessa”, kertoo Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä tiedotteessa.

Ruisrock juhlitaan 5.–7.7. Ruissalossa jo viidettäkymmenettä kertaa.

Lisää luettavaa