Ruisrock peruttu tulevalta kesältä

"Kiitos vielä kaikille teille, jotka olitte tulossa Ruisrockiin. Nähdään reilun vuoden päästä Ruissalossa, jolloin juhlitaan kolmen vuoden edestä."

15.04.2021

Musertavat uutiset festivaalirintamalta jatkuvat: Turun Ruisrock on peruttu.

 

”Suurin toiveemme kuluneen vuoden aikana on ollut, että pääsisimme järjestämään taas Ruisrockin”, festivaalin tiedotteessa seisoo.

”Yleisön, esiintyjien ja meidän kaikkien kaipuu festareille on ollut käsin kosketeltavaa, ja teimme kaikkemme, että olisimme voineet järjestää raskaan vuoden jälkeen juhlat Ruissalossa. Ruisrock on yli 50 vuotta koonnut ihmiset yhteen kokemaan ikimuistoisia elämyksiä. Tähän ei nykyisessä epävarmassa tilanteessa ole kuitenkaan edellytyksiä, joten särkynein sydämin joudumme perumaan kesän festivaalin.”

Festivaali kertoo keskittyvänsä vuoteen 2022, jonka suunnittelu on jo aloitettu. Artistineuvottelut ovat käynnissä, ja julkistuksia on luvassa niiden edetessä. Festivaali vietetään 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa.

”Kiitos vielä kaikille teille, jotka olitte tulossa Ruisrockiin. Nähdään reilun vuoden päästä Ruissalossa, jolloin juhlitaan kolmen vuoden edestä.”

Ruisrockiin ensi kesäksi lipun ostaneet voivat säilyttää lippunsa ja käyttää sen sellaisenaan vuoden 2022 festivaalilla. Myös vuodelta 2020 säästetyt liput käyvät sellaisenaan vuoden 2022 Ruisrockissa. Liput voi myös palauttaa ja saada rahat takaisin lukuun ottamatta lippukaupan käsittelymaksua.

Lisää luettavaa