Rumba aloittaa uudenlaisen mediapalvelun – bändit voivat ostaa juttuja tilauksesta

01.04.2015

Rumba kokeilee uudenlaista tapaa palvella bändejä ja julkisuutta etsiviä. Tänään 1.4. avattavassa ”Huntti per tähti” -palvelussa yhtyeet voivat tilata lehdeltä juttuja samaan tapaan kuin mainostoimistoilta. Asiakas saa myös päättää artikkelin muodon, sisällön ja mahdollisen pisteytyksen.

Idea tähän ei ole tietenkään Rumban oma. Esimerkiksi meidänkin avustajanamme toiminut median moniottelija Nalle Österman on kokeillut samankaltaista tilauspalvelua. Rumba kuitenkin vie konseptin vielä pitemmälle ja tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden vaikuttaa myös haastattelujen sekä live- ja levyarvioiden sävyyn ja sisältöön.

”Nykyisen mediamurroksen aikana on sopiva hetki kokeilla tällaisia uusia tuulia. Uusi aika asettaa uusia haasteita, ja näihin on vastattava uusin keinoin”, kertoo verkkotuottaja Saku Schildt.

Jos siis haluat yhtyeellesi näkyvyyttä, lähetä sähköpostia tähän osoitteeseen ja katsotaan, kuinka voisimme sinua auttaa. Alla olevasta hinnastosta näkee osviittaa:

Haastattelu: 50 €
Mairea haastattelu: 100 €
Mairea haastattelu ylisanojen kera: 150 €

Livearvio: 50 €
Livearvio (murskaavan negatiivinen, jonka avulla saat sympatiaa): 100 €
Livearvio (ylistävän positiivinen): 100 €
Livearvio (mukana fraasit ”kaikkien levy-yhtiöiden kannattaa pitää tätä bändiä silmällä”, ”tunnelma klubilla oli ilahduttavan intiimi” ja ”yleisö söi yhtyeen kädestä”): 150 €

Levyarvio 0–10 pistettä (150 €)
Levyarvio 11–20 pistettä (125 €)
Levyarvio 21–30 pistettä (100 €)
Levyarvio 31–70 pistettä (50 €)
Levyarvio 71–80 pistettä (100 €)
Levyarvio 81–90 pistettä (125 €)
Levyarvio 91–100 pistettä (150 €)

Levyarvioon sisällytettävät fraasit:
• ”Albumi on hallittu kokonaisuus, jonka punainen lanka kestää katkeamattomana loppuun asti” (+ 15 € normaalihintaan)
• ”Levy on vahva näyttö ja ehdottomasti vuoden parhaassa kolmanneksessa” (+ 15 € normaalihintaan)
• ”Singlehitti (nimi tähän) saa kylmät väreet kulkemaan pitkin kuulijan selkäpiitä, mutta se ei suinkaan ole levyn ainut kohokohta” (+ 20 € normaalihintaan)
• ”Olen nähnyt rockin tulevaisuuden, ja sen nimi on (nimi tähän)” (+ 30 € normaalihintaan)

Rumba – sinun asiallasi!

Lisää luettavaa