Run the Jewels esitteli siivun verran kissojen äännähdyksillä toteutettua remix-levyään

19.05.2015

Ettei death metalia laulava papukaija jäisi päivän ainoaksi eläinmusiikiksi, vie Run the Jewels meidät vielä hetkeksi pörröisten ystäviemme ihmeelliseen maailmaan. Varsin usein rap-musiikissa toistuva pussy-termi toimii nytkin avainsanana.

Viime vuosina soijalatenhuuruisia hypekoneita ravistellut Run the Jewels on julkaisemassa kissaversiota Run The Jewels 2 -albumista. Albumin tuotot menevät hyväntekeväisyyteen.

Joukkorahoituksella alkunsa saanut Meow the Jewels koostuu nimensä mukaisesti kissaäänistä. Rap-duon tuottaja-räppärinä toimiva EL-P on julkaissut taas pienen siivun esimakua albumista Instagramissa. Kuuntele alempaa.

Angel Dusterin kissaversion Angelmeowster-näytteessä voi kuulla, miten Killer Miken heleä flow uppoutuu autenttiseen äänimaisemaan. Ehkä tämä kantaa ottava sanoma aktivoi kissat barrikaadeille, ja ensimmäiset kissoille suunnatut Che Guevara -paidat tulevat myyntiin.

Ettei aivan Tom Jones -linjalle jäädä, on Run the Jewels aktivoitunut myös tulevan albumin valmistamisessa. Run the Jewels 3 siintää nyt horisontissa, ja EL-P on julkaissut siitäkin lyhyen näytteen Instagramissa.

#RTJ3

Video, jonka thereallyrealelp (@thereallyrealelp) julkaisi

Siitä ei ole vielä tietoa, että kuullaanko kissaversioita keikoilla, mutta ainakin perinteistä RTJ-materiaalia voi nähdä Suomessakin. Run The Jewelsin saapuessa keikalle Flow Festivaliin elokuussa.

Lisää luettavaa