Saimme haltuumme äänitteen yhtyeeltä, joka voi olla uusi suosikkibändisi – myös levy-yhtiöiden kannattaa heristää korviaan!

Vallan mainio alle kolmen minuutin pläjäys.

12.01.2022

Pyhä Olavi & Aronkierijät on uudehko kotimainen yhtye.

”Bändin musiikissa fuusioituvat vaikutteet Pohjois-Amerikan musiikkitraditioista, suomalaisista rock-, folk- ja iskelmäperinteistä sekä pohjoismaalaisesta mentaliteetista ja menneisyyden kuvastoista”, kertoo tiedote.

Mikäli bändin soittajien kasvot näyttävät tutuilta (kts. video alla), niin lienet silloin vallan loistavan Club De Lay -yhtyeen fani. CDL:n jäseniä soittaa nimittäin myös tässä uudessa yhtyeessä. Linkkejä CDL-kappaleisiin löydät tämän uutisen alta.

Bändi julkaisee uusimman singlensä Tähtiyö perjantaina 14. päivä tammikuuta, mutta sen video on nyt ennakkosoitossa Rumbassa. Kappale enteilee vuonna 2022 ilmestyvää albumia. Yhtye hakee levylleen julkaisijaa, joten tarkkana siellä levy-yhtiöiden päätteiden äärellä!

Tähtiyö-kappaleessa kumarretaan musiikillisesti esimerkiksi Love Recordsin kultaisimpien äänitteiden suuntaan, mutta pelkälle nostalgialle ei antauduta, vaan Arokierijät taivaltavat tukevasti nykyajassa. Teemoiltaan kappale käsittelee maanisuutta, ahdistuneisuutta ja sitä riittämättömyyden tunnetta, joka saattaa monille nykypäivää suorittaville ihmisille olla valitettavan tuttu”, kertoo tiedote.

Vallan mainion kappaleen voit kuunnella alta.

Lisää luettavaa