Lahdesta ponnistava Club De Lay on työstänyt brittipop-henkistä musiikkia jo vuodesta 2008 lähtien.
Nyt yhtyeeltä on ilmestynyt uusi ep Peach Blossom Spring parhaiten kenties räppijulkaisustaan tunnetun Dödstil-levy-yhtiön kautta.
Rumba otti bändiin yhteyttä muun muassa Dödstiliin, jalkapalloon ja Cheekiin liittyen.
Haastattelun löydät ep-linkin alta.
CDL perustettiin vuonna 2008. Mikä on muuttunut meiningissä vuosien varrella – vai onko mikään?
Monet asiat ovat varmasti vuosien mittaan muuttuneet, ihan jo bändin alkuperäisestä kokoonpanosta lähtien. Ehkä näkyvin muutos on tapahtunut livetoiminnan puolella. Poikamaisista livehötkyilyistä on siirrytty harkittuihin ja ammattimaisempiin ”tuotantoihin”. On huomattu, että valot ja visuaalisuus istuu musiikin kanssa erittäin hyvin yhteen. Siihen pyritään panostamaan vaikka (pienten) keikkaliksojen kustannuksella.
Peach Blossom Spring ilmestyy Dödstilin kautta. Miten te heidän kanssa päädyitte yhteistyöhön?
Dödstil ilmaisi haluavansa olla monipuolinen ja genrerajoista piittaamaton julkaisija. Lahti-Samppa (nyk. Tampere-Samppa) oli mukana jo Loviisankatu EP:n äänityksissä ja jeesannut meitä vuosien varrella muutenkin. Lähestyimme siis ja asiat menivät eteenpäin. ”Tallissa” on muitakin tuttuja nimiä, joten hyvään joukkoon oli helppo hypätä.
Lahti on olennainen osa identiteettiänne, ja teillä on esimerkiksi ep nimeltä Loviisankatu. Millä mielin olette seuranneet Lahden livemusiikin tilaa? Mitä Lahti teillä ylipäänsä merkitsee?
Lahti merkitsee meille luonnollisesti hyvin paljon ja Loviisankatu on kaikilla meillä lähellä sydäntä. Lahti on jonkinlainen ”state of mind”. Tämä kaupunki ei päästä ketään helpolla ja se on nähty myös musiikin saralla.
Toki seuraamme aktiivisesti mitä ympärillämme tapahtuu. Meidän silmin Lahden livetoiminta on keskittynyt myöskin Loviisankadulle. Kaupungin Äänet on siitä hyvä osoitus. Täytyy myöntää, että Lahden seudulla ei ole liikaa hengenheimolaisia tässä musiikkigenressä. Se on harmi.
Olen antanut itselleni ymmärtää, että olette jalkapallon ystäviä. Mikä fiilis Suomen EM-kisapaikasta?
Kyllä, pitää paikkansa. Noin puolet viidestä seuraa ja pelailee aktiivisesti lajia ja loputkin tietää kyllä paljon peli on. Henkilökohtaisesti kisoihin pääsy merkitsee ns. mic drop -tilannetta. Jalkapallon aiheuttamat itkut ja hampaiden kiristykset mielipahoineen ovat viimeinkin taakse jäänyttä elämää! Arvokisapaikka on kansamme suurin urheilusaavutus, muita tapahtumia väheksymättä. Paikan kanssa yhtä suuri, tai jopa suurempi mielihyvä tulee vahingonilosta. Jotkut ei kässää ja tuntee suunnatonta vitutusta tapahtuneesta. Rumpalillamme Aleksilla on jo liput kaikkiin kolmeen Suomen peliin, itse (Jampe) painan todennäköisesti suoraan Pietarin toriaukioille humun ja kulttuurin sekaan. Riven johdolla ja Tiktakin tunella Mennään minne vaan.
Lopuksi päätoimittajan vaatimalla vaatima kysymys: Pitäisikö Cheekille pystyttää patsas Lahteen?
Ei. Meillä on jo Mannerheimin ratsastajapatsas ja kertaalleen kolhittu Litti-patsas, ne riittänee.
