”Salaisuudet jotka olen joutunut pitämään 15 vuoden aikana ovat lamaannuttavia” – Britney Spears vahvisti julkaisevansa paljastuksia täynnä olevan kirjan

Britneyn muistelmat ilmestyvät vielä tämän vuoden aikana.

09.05.2022

Britney Spears vahvisti lauantaina julkaistussa Instagram-postauksessaan aikovansa julkaista vuoden loppuun mennessä kirjan, jossa hän ”paljastaa kaiken”. Helmikuussa artistin kerrottiin solmineen 15 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen kustantamo Simon & Schusterin kanssa, jonka myötä kyseinen kustantamo tulisi julkaisemaan artistin muistelmat. Nyt tälle tiedolle on saatu vahvistus Britney Spearsilta itseltään.

”Haluan puhua salaisuuksista!!!” Spears kirjoitti Instagramissaan. ”Salaisuudet jotka olen joutunut pitämään viimeisen viidentoista vuoden aikana ovat rehellisesti sanottuna lamaannuttavia. Oli niin paljon vaikeita asioita, jotka halusin jakaa, mutta joista minun käskettiin pysyä hiljaa. Mutta eikö se olekin mitä naisen kuuluu älykkyydellään tehdä: puhua avoimesti, nousta tilanteen vaatimaan rooliin sekä saada ihmiset ajattelemaan.”

Vuoden lopulla ilmestyvissä muistelmissa Britney Spears kertoo matkastaan kohti julkisuutta, musiikkiurastaan sekä perhesuhteistaan.

Lisää luettavaa