Santa Cruz julkaisi ensimmäisen singlensä uudella kokoonpanolla – myös studioalbumi on tulossa

Santa Cruz tekee paluun.

08.04.2019

Viime keväänä Santa Cruzin jäsenet heittivät laulaja Archie Cruzin keikkabussista tienvarteen Yhdysvaltain-rundilla ilmoittaen, ettei yhtyettä enää olisi olemassa. Tapahtuman johdosta yhtye kävi läpi lähes täydellisen miehistönvaihdoksen ja nyt on luvassa musiikkia uudella kokoonpanolla. Solisti Archien lisäksi bändiin kuuluvat kitaristi Pav Cruz, rumpali Toxy Cruz sekä basisti Ero Cruz. Kuvan yhtyeen nykykokoonpanosta näet uutisen lopusta.

Myös logonsa uudistanut yhtye julkaisi tänään singlen Changing Seasons, joka on samalla ensimmäinen single yhtyeen tänä vuonna julkaistavalta uudelta pitkäsoitolta. Albumin tuottaa muun muassa Five Finger Death Punchin, In This Momentin ja Ozzy Osbournen kanssa työskennellyt musiikko, tuottaja ja lauluntekijä Kane Churko.

Yhtye esiintyy Suomessa kesällä ainakin Provinssissa, Sauna Open Airissa sekä Rockfestissa, minkä lisäksi bändi nousee lavoille myös ulkomailla mm. Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Uuden singlen voit kuunnella lyriikkavideon kera alta.

https://www.instagram.com/p/BwAPwuFl52v/?utm_source=ig_web_copy_link

 

Lisää luettavaa