Seiska: ”Terhi Kokkonen epäili joutuneensa juonittelun uhriksi” – lisää tietoa Vain elämää -lähtöpasseista

Vain elämää alkaa keväällä.

Terhi Kokkonen joutui jättämään uuden Vain elämää -kauden kuvaukset kesken. Tuotantoryhmän päätös oli melkoinen uutispommi muutama viikko sitten.

Tänään ilmestyneessä Seiska-lehdessä kerrotaan lisätietoja tapauksesta.

”Jo aikaisempina kausina ollaan huomattu, että kuvausperiodit ovat aika raskaita ja ihmiset suhtautuvat niihin eri lailla”, sarjan vastaava tuottaja Meira Noronen kommentoi lehdelle.

”Kuvaukset muuttuivat päivä päivältä vaikeammiksi, ja kyseessä on iso prosessi. Päätös oli raskas”, Noronen sanoi ja vakuutteli ettei lähtöpäätös liittynyt muihin artisteihin.

Nimettömänä pysyttelevä kuvausryhmän jäsen kommentoi Seiskalle: ”Terhi tunsi ettei kuulu joukkoon. Hän epäili joutuneensa juonittelun uhriksi ja että tiimi keksii jäynää hänen päänsä menoksi.”

Anonyymien lähteiden lainaamista voi pitää epäreiluna, sillä Kokkonen, ilmeisesti sopimusteknisistä syistä, ei voi ottaa kantaa. Kokkonen kirjoitti Facebookissa: ”En voi toistaiseksi kommentoida asiaa mitenkään.”

Vain elämää -kausi alkaa keväällä Nelosella. Kokkosen lisäksi artisteina nähdään Arttu Wiskari, Kasmir, Danny, Mira Luoti, Aki Tykki ja Sani.

Päivitetty 22.2.2018 klo 11.51: Kokkosen Facebook-sitaatti lisätty.