Matti Ahopelto tunnetaan muiden muassa yhtyeistä Siinai ja Zebra and Snake. Parhaillaan hän tuottaa Vestan kakkosalbumia.
Soolodebyyttinsä Ahopelto teki Aho-aliaksella kesäkuussa, kun PME julkaisi Usually I’d Overthink This -ep:n. Esikoisalbumi Nowinter Nosummer, jonka vierailijana kuullaan Karina-yhtyettä, ilmestyy marraskuussa.
Aho-projekti sai alkunsa, kun Ahopelto kuunteli lyhytelokuvista yli jääneitä teoksiaan ja innostui säveltämään lisää maalailevaa ja tekstuuririkasta musiikkia esimerkiksi Hiroshi Yoshimuran ja Ryuichi Sakamoton hengessä.
Albumi esitetään ensimmäistä kertaa G Livelabissa perjantaina 27. marraskuuta. Ahopellon lisäksi lavalle nousevat Tapio Viitasaari, Antony Bentley, Laura Ahopelto ja Juho Kanervo.
”G Livelabiin saapuva viisihenkinen kokoonpano tuo poikkeuksellisen yhdistelmän akustisia instrumenttejä ja analogisyntetisaattoreita. Esitystä sävyttää myös Tuomas Aleksander Laitisen luonnonilmiöitä simuloivat visuaalit”, Ahopelto sanoo.
Levynjulkkarikeikan Facebook-tapahtumasivulle pääset tästä.