Skeittausta ja muraaleja – ilmainen elokuvafestivaali Kontulassa

Kontula Urban Film Festival järjestetään ensimmäistä kertaa.

18.10.2017

Kontula Urban Film Festival järjestetään lauantaina 28. lokakuuta Kontulan nuorisotalo Luupissa. Urbaaneihin elokuviin keskittyvä tapahtuma on ilmainen.

Tapahtuman järjestämisestä vastaavat Pertti Ylikojola, joka on myös Kontula Electronicin järjestäjiä, ja Luupin toiminnanjohtaja Jukka P. Mattila, joka on ollut tekemässä myös Sodankylän elokuvajuhlia.

”Urbaanille, kaupungistumisesta, lähiöelämästä ja kaupunkikulttuurista  kertoviin elokuviin erikoistuneelle festivaalille on tilausta”, kommentoi Ylikojola.

”Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Kontula on Suomen monikulttuurisimpana lähiönä täydellinen paikka kaupunkimaiselle elokuvafestivaalille”, kertoo Mattila.

Esitettävien elokuvien joukossa on muun muassa tuoreet dokumentit Abkhazia (2017) ja Sky’s the Limit (2017). Ensin mainitussa seurataan elämäntapaskeittaajien seikkailua neuvostoaikaisessa lomaparatiisissa. Jälkimmäinen puolestaan kertoo kansainvälisestä muraali-ilmiöstä, eli Suomessakin yleistyneistä isoista seinämaalauksista.

Lisätietoja ja koko ohjelma löytyy Kontula Urban Film Festivalin Facebook-sivulta.

Lisää luettavaa