”So fuck it, I said yes” – Kanye West tilasi elokuvakäsikirjoituksen erittäin kiinnostavalta kaverilta

18.02.2014

Amerikan psyko -kirjasta (1991) kenties parhaiten tunnettu Bret Easton Ellis teki Yeesuz-albumin inspiroiman käsikirjoituksen tähtiräppärille.

Teksti: Saku Schildt

Vicen haastattelema Bret Easton Ellis kertoo, että Kanye West tilasi häneltä elokuvakäsikirjoituksen oletettavasti Yeesuz-albumin pohjalta. Rumbankin tekijöiden suosikiksi viime vuonna kohonnut Yeesuz on hyvää vauhtia kohoamassa moderniksi klassikoksi, joten projektissa on sangen kiinnostavat ainekset kasassa – onhan Amerikan psykolla statuksensa vakiinnuttanut Ellis yksi viime vuosikymmenten lahjakkaimmista kirjailijoista sekä armoitettu ulkopuolisuuden ja nyrjähtäneen ihmiskuvan analysoija.

”Hän otti minuun yhteyttä ja pyysi kirjoittamaan filmin”, Kanye kertoo haastattelussa. ”En aluksi halunnut tehdä sitä. Sitten kuuntelin levyn ja ajattelin, että huolimatta siitä, olenko oikea mies hommaan, haluan tehdä töitä tämän tekijän kanssa. Joten vitut, sanoin kyllä.”

Sen enempää yksityiskohtia ei Ellisiltä herukaan. ”It’s in Kanye Land”, kirjailija toteaa, eli aikataulut ja yksityiskohdat hiotaan tiukasti Westin leirissä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ellis ja West tekevät yhteistyötä. Ellis oli mukana jo Yeesuzin promootiokampanjassa, jossa hyödynnettiin myös Amerikan psykon elokuvaversion kuulua murhakohtausta. Katso pätkä alta:

Lisää luettavaa